Aamulla sen jo huomasi, että ei ole työpäivä. Ei se "pomo" paljon sen pitempään nukkunut kuin muutenkaan, mutta ei ryntäillyt edestakaisin vaan istua kahvimukin kanssa iäisyyden. Ja sitten, kun lenkille lähdettiin, mentiinkin Ennin luo.

Ennin luona oli Minikin, joka välillä teeskenteli saavuttamatonta ja välillä taas oli koko ajan kimpussa. Mukava koira sinänsä. Kyllä me sen kanssa hyvin tullaan toimeen.

Elinalla oli hienoja tomaatin ja maissin taimia. En minä niitä pureskellut, enkä edes nuollut. Ihailin vain ja pyyhkäisin kuolat suupielestäni, kun ajattelin kunnon heinää. Ei nuo taimet ole ollenkaan houkuttelevia.

Ennin kanssa rakenneltiin legojuttuja

ja pelattiin muistipeliä. Pehmolelut olisivat olleet enemmän minulle mieleen, mutta niistä tuli koko ajan vain kieltoja. Mihinkään ei saanut koskea.

Melkein onnistuin yhden pehmopupun piilottamaan kukkapenkkiin, kun ulos päästiin. Mutta "pomo" tietenkin oli tarkkana ja nappasi sen pois. Minusta olisi ollut parempi laittaa se hyvään talteen sen sijaan, että se lojuskelee lattioilla.

Enni päätti lähteä saattamaan meitä kotiin ja halusi laittaa minulle valjaat, jotta voi taluttaa minua. Minulla oli asiasta oma mielipiteeni,

mutta Enni sitkeästi kulki perässäni

ja sai kuin saikin minut valjastettua tosin "pomon avustuksella.

Kotona sitten syötiin ja vähän lepäiltiin. Oliskohan "pomo" taaskin nukahtanut hetkeksi. Se on jotenkin umpiväsynyt nykyisin aina. Joku epäili kevätväsymystä, mutta minä epäilen ihan vain vanhuutta. Mutta kyllä se siitä sitten raahautui ylös ja mentiin kasvimaalle.

Niin oli kylmä ilma ulkona, ettei "pomokaan" paljon kuvia ottanut vaikka minä aktiivisesti osallistuin. Yksi palstanaapuri ihasteli, miten hienoja kuoppia kaivoin marjapensaiden juurelle. "Pomo" ei niin hirveästi ihastellut, mutta antoi minun touhuta. Totesi vain, ettei puutarhanhoito ole niin kuolemanvakavaa.