Mûmak ei ymmärrä, että elämä on vakava asia vaan lyö kaiken leikiksi. Se on yllättäin huomannut, että meillä on levitetty sanomalehtiä lattialle. Niistä, kun ottaa nurkasta kiinni ja juoksee ympäri kämppää, tulee ihana lepattava ääni. Ja kun juoksemiseen on kyllästynyt, voi repiä hampailla pitkiä suikaleita. Sekin päästää tosi kivaa ääntä. Yritin selittää niiden papereiden perimmäistä tarkoitusta, mutta Mûmak vain katso nallitti pää kallellaan ja hyppäsi sitten takajaloilleen ja kuperkeikan siitä. Minä sentään yritän käyttäytyä täällä.

Aamulla törmäsin naapuriin, joka on päivät kotona ja kysyin tuosta haukkumisesta. Sanoi, ettei ole mitään meiltä kuulunut (tässä talossa on hirveän paljon koiria ja jotkut kyllä todella haukkuu paljon) mutta lupasi kuunnella ja kertoa. Se on hyvä. Minulla on paljon rauhallisempi olo, jos tiedän, että joku raportoi.

Se, että törmäsin naapuriin, johtui siitä, että kellon soimisen jälkeen nukuin vielä tunnin ja olin armottomasti myöhässä kaikesta. Kävin Mûmakin kanssa sitten kaksi kertaa ulkona, ensin sen aamuisen pikalenkin heti herättyä ja sitten vielä toisen ennen töihin menoa. Näin ollen selvittiinkin koko päivä ilman sisäkakkoja vaikka en tullut ruokatunnilla käymään. Kannattaisi ehkä jatkossakin kokeilla. Mûmak söi tietenkin siinä, kun minä join kahvia, joten se pökelöintikin oli uudestaan ajankohtaista.

Töiden jälkeen sitten matkattiin Viikkiin katsomaan rypsipeltoja, jotka tosin ovat jo ylikukkineet. Mutta vähän sitä jokakesäistä ihanuutta tuossa autotien takana näkyy.

Keltainen väri ei enää ole hetikään niin vallitseva kuin joku aika sitten. Mutta kun olen niin huono näiden lähtöjen kanssa, niin on jäänyt aiemmin käymättä. Tuli sitten taas samalla tuota bussimatkailua kokeilluksi. Ja hyvin Mûmak viihtyi rypsipellossakin.

Itseasiassa se on tuossa vain ojassa ja rypsipelto on takana. Mutta enhän minä olisi siitä mitään kuvaa saanut siellä rypsin joukossa.

Illalla vielä käytiin tunnin lenkillä tässä lähiseuduilla, mutta nyt kuljettiin aika paljon myös autotien lähellä, jotta se meteli käy taas tutuksi. Kotiin tullessa huomattiin, että meidän takapihan lähikentällä oli Silkkitassun koulutustilaisuus. Siellä oli ensin ollut pentukoulu ja kun me mentiin siitä ohi, siinä oli meneillään arkitottelevaisuus. Eivät ihan tasakäpälää riemusta hyppineet, kun me tultiin aiheuttamaan hässäkkää siihen tottelevaisuuteen.

Tänään myös kesän ensimmäinen ampiainen tunki sisälle. Onneksi huomasin sen ajoissa. Niiden kohtaaminen ei ole mitenkään suositeltavaa pienelle pennulle. Parvekkeen ovi oli auki ja sieltä se oli pörrännyt sisälle.

Ja tänä iltana Mûmak ei todellakaan nuku. Riehuu ihan heikkopäisenä tuolla. Pyrkii pureskelemaan pohkeita, jos uskallan liikkua ja yrittää hypätä roikkumaan puseron helmasta. Kait se sitten taas nukkuu, kunhan ensin on laittanut kaiken hyrskynmyrskyn. Minä annan kaiken olla. Huomenna menen mattotuvalle pesemään taas osan matoista. Pikkuhiljaa täältä katoavat kaikki matot. Sitten voin ruveta jännittämään, missä vaiheessa niitä voisi alkaa lisäillä takaisin.