Tänään oli kaunis aurinkoinen päivä, joskin edelleen aika kylmä. Aamulla herättiin seitsemän maissa miettimään, mitä tehtäis. Toki aamulenkin ja -ruoan jälkeen Mûmak ensin otti pienet unet tuollaisessa lunnikoiramaisessa päänroikotusasennossa.

Kitkeminen ei oikein innostanut, joten ajattelin tehdä pakollisen työpaikkavierailun. Bussiajelua tuli siinä samalla. Vierailu teki selvästi hyvää Mûmakin ihmiskäsitykselle, koska oli koko loppupäivän hyvinkin sosiaalinen ihmisten suhteen. Työpaikan pihalla oli tietenkin ihailijaringin ympäröimänä koko ajan ja pääsi muutamaan uuteen syliinkin. Täytyy yrittää kerätä mahdollisimman paljon erilaisia ihmiskontakteja, jotta aikuiselämä kaupungissa sujuu vaivattomammin.

Työpaikan pihalla tuli taas kerran todiste siitä, miten pätemättömältä minä näytän. Tyystin tuntematon ohikulkija tuli antamaan neuvoja, miten koiranpentua hoidetaan. Piti pitkän puheen, miten tärkeitä rokotukset ovat ja miten pennun ei saa antaa juoksennella vapaasti ja nuuskia kaikkea, ellei sitä ole rokotettu. Tauteja, hirveitä tauteja, vaanii kaikkialla. Yritin saada väliin puheenvuoroa, että kyllä minä sen vien rokotettavaksi, kunhan aika on, ja ettei pentua voi ihan sisätiloissakaan pitää. Mutta ei minulla ollut mitään muuta mahdollisuutta loppujen lopuksi kuin kuunnella ja myönnellä. Hyväähän ne ihmiset tarkoittaa. Ei kai sille mitään voi, että minulla on sellainen neuvomaan houkutteleva naama.  

Koirien suhteen Mûmak onkin sitten liiankin innostunut. Kun kaikista koirista ei voi tietää, miten ne suhtautuvat, on pakko pitää Mûmakia kiinni tai sylissä, kun koiria on näkyvillä. Mûmak nimittäin ryntää jokaisen koiran perään. Ja näillä tutuilla paikoilla saattaa pitkäänkin seurata vieraita minusta välittämättä. Kuvittelee, että kyllä hän sitten yksinkin kotiin osaa.  Se ei ole mitenkään suositeltava ajatus.

Kotiinpalattua jätin Mûmakin yksin ja menin Itäkeskukseen shoppailemaan. Tunsin tarvitsevani vähän vauvavapaata.  Lahjoin itseäni ostamalla muutaman Sopranos-kauden.  

Hyvälle tuulelle tuon penskan katselemisesta väkisinkin tulee. Se on niin täynnä intoa ja riemua. Kilttikin se on. Heti, kun tajuaa, ettei saisi tehdä jotain, mitä mieli tekee, lopettaa sen. Tosin unohtaakin aika pian. Mutta täytyy varoa, ettei tule liikaa komennelluksi, kun kuitenkin haluan, että sillä säilyy omaa tahtoa ja uskallusta. Edellinen kun oli sellainen luupää, ettei sen minäkuvaa mikään heilauttanut. Tämä on paljon herkempi ja vaatii hellempää käsittelyä.

Niin, ja portaat ovelta hissille menee nykyisin juosten.  Ellei sitten yritä kerjätä sylipaikkaa sillä varjolla, ettei hän pääse.

Ja vielä on kerrottava, että tänään Mûmak sai rekisteripaperinsa, vaaleanpunaiset.