Nukuin aamulla tunnin pitempään kuin normaalisti, koska muuten en olisi selvinnyt hereillä koko päivästä. Ja myöhempään nukkumisesta johtuen koirapoikien aamulenkki osui yhteen auringonnousun kanssa.

Ensinhän se aurinko oli pelkkä aavistus, mutta aamuhanki kesti hyvin vähän painavammankin koiran. (Tosin illalla koiran emäntä ilmoitti, että ensi viikolla saa ruveta tankkaamaan jo vähän isompia annoksia. Niin hyvin on dieetti purrut.)

Sieltä se aurinko kuitenkin kömpi esille.

Ja lenkin loppupuolella oltiin jo ihan auringossa.

Hanki kimalsi kauniisti.

Kävelin töihin, koska näin kuuluu tehdä. Ihana navetan haju kohosi lanta kasasta ja toi lapsuuden mieleen.

Mutta höyrysi siellä muukin kuin lantakasa.

Töissä oli kiireinen päivä, joten aurinko oli jo aika alhaalla, kun ehdin koirien kanssa lenkille uudestaan.

Tehtiinkin sitten pitkä lenkki ilta-auringon loisteessa. Pari rottista hyökkäsi yhdessä vaiheessa Jawan kimppuun. Jawa kävi urhoollisesti vastahyökkäykseen, koska Mûmakia piti suojella ja koska kovat jätkät ei anna muiden hyppiä silmilleen. Olen aina tätä ennen kuvitellut, että ihmiset kykenevät hallitsemaan koiriaan, joten olin todella yllättynyt. Nuori, riski mies ja koirat vetivät häntä kuin rekeä. Minä en vain voi kuvitella tilannetta, että minulla olisi koirat, jotka eivät usko minua. No, Jawalle ei ilmeisesti tullut edes reikiä. Ja jos tuli, sillä on peräti kaksi eläinlääkäriä kotona hoitamassa, joten eiköhän se nyt pärjää siihen asti, kun palaa meille ...eli siis lauantaihin.

Henulla ja Thomaksella alkaa päivystykset, joten Jawa tulee vielä viikoksi meille ja Mûmak on tyytyväinen.

Niinpä Mûmak katsoi tyytyväisenä eteenpäin.