Oli vaikea ylösnousu ja edelleen väsyttää. Minua. Ei Mûmakia. Se remuaa tuossa kenkänsä kanssa. Juoksee ja vetää kenkää nauhoista perässään. Melkoinen töminä siitä syntyykin, kun kyseessä on tuollainen vaelluskenkä. Mutta tömiskelköön vielä jonkin aikaa. Minä siirryn tämän jälkeen hetkeksi istumaan ja lukemaan ennen nukkumaanmenoa. Pakko saada hengähtää, vaikken mitään erityistä taaskaan ole tehnyt. Pelkää töissäkäyminen ilman tuloksiakin väsyttää.

Töiden jälkeen mentiin hetkeksi häiriköimään Antin luo. Mûmak oli tosi innoissaan, kun sai uudessa paikassa vapaan juoksennella. Ja kyllä se juoksikin edestakaisin ja ympyrää ja kahdeksikkoa, löysi uusia leluja ja leikittäjiä, hyökkäili ja piilotteli roskia.

Pieni ongelma oli se, että Mûmak yritti kaivaa reikiä vaivalla kasvatettuun nurmikkoon ja repi siitä tukkoja irti juurineen. Antti ei siitä ollut kovin innoissaan, mutta Mûmak yritti parhaansa mukaan esittää herkkää ja hellää.

Miniin ei oikein herkkyys ja hellyys tehonnut, vaan Minillä oli selvä suunnitelma, että tuosta rääpäleestä on päästävä eroon. Jotenkuten kuitenkin suostui sietämään, kun Elina tiukasti ilmoitti, että sivistyneesti on käyttäydyttävä. Mûmak taas yritti näyttää mahdollisimman vähän uhkaavalta.

Vähän sitten Mûmak pääsi Enniäkin katsomaan, kun Minin silmä vältti. Vai olisiko vain pyrkinyt turvaan Elinan syliin, kun huomasi, että Elina on Minin pomo.

Ennistäkin on tullut jo aika iso tyttö. Eikä enää niin hirveästi pelännyt minua kuin viimeksi. Voi johtua kyllä siitä, että istui tukevasti äitinsä sylissä.

Ja oli siellä kaikki muukin kasvanut. Nurmikko oli tuuhea, vadelmat tiukasti rivissä ja marjapensaat hyvällä alulla. Mutta auringonkukat ylittivät kyllä selvästi kaikki kasvutavoitteensa. Harvoin moisia näkee. Räystään yläpuolelle kohta yltävät. Ja varret ovat käden paksuisia. Pakkohan tuollaisilla on tietenkin olla tukevat varretkin, jos aikovat pystyssä pysyä.

Kuvassa piti olla Mûmakinkin, mutta se juoksi pois. Näin käy yllättävän usein noiden Mûmakin kuvien kanssa.