Perjantai ja sairaslomaa, joten nukuimme aamulla pitkään ja tapasimme vanhoja tuttuja pentuja aamulenkillä.

Tämä sekarotuinen pentu on vanha tuttumme. Taitaa olla Lili nimeltään. Tämän kanssa Mûmak on varmaan eniten peuhannut. Se lyö jarrut pohjaan ja heittäytyy maahan odottamaan, kun näkee Mûmakin. Onneksi sen omistajakin on samaa mieltä siitä, että moikataan, jos satutaan samaan aikaan samoille paikoille.

Uudempi tuttavuus on sen sijaan tämä nuori urospentu, jonka nimeä en tietenkään vielä muista.

Tämän omistaja kertoi aamulla mitanneensa pentunsa ja sanoi, että se oli 38 cm. Minä oikein kauhistuin, että ei voi pitää paikkaansa, kun Mûmak on hirveän paljon isompi, eikä lunnikoirat oikeastaan saisi olla yli 38 cm. Mittasin sitten kotona Mûmakin ja kyllä sen todella olisi aika lopettaa kasvaminen. Sain vaihtelevaksi mitaksi 37-39 cm.  Vaikka se ei mikään varma mittaus ollut, niin kyllä Mûmak taitaa yli-isoksi venyä. Pidetään nyt kuitenkin vielä peukkuja, että lopettaisi tuon jättikasvunsa.

Päivällä kokeiltiin sitten, miten tuo muna pysyy suussa. Ja tietenkinhän se pysyi. Kyllä lunnikoira aina osaa nämä jutut.

Tyylikkäästi poimi munan suuhunsa ja kanteli sitä pitemmän aikaa välillä miettien, mitähän sille pitäisi tehdä.

(Muna on ruskea, kun minä mieluiten ostan nimenomaan noita värikkäitä luomumunia. Ne ovat kauniimpia. ) Annoin sitten kokeen lopuksi Mûmakin syödä munan, mikä oli tietenkin tyhmää seuraavia kokeita ajatellen. Murskasin munan kuorineen ja sinne se katosi, Mûmakin kitaan. Tykkäsi kovinkin paljon.

Meidän piti tehdä tänään pitempiä lenkkejä, mutta aika vain meni johonkin muuhun. Iltalenkillä sitten kuitenkin taas nähtiin jotain tuttuja

ja tuntemattomia

Tämä uusi tuttavuus oli kahdeksanviikkoinen kaveri, joka oli skeittialueella harjoittelemassa meteliin tottumista. Hyvin näytti pärjäävän vaikka isäntänsä oli huolissaan, kun niin kovasti pelkäsi kaikkea. Tuli ihan mieleen ne meidänkin alkuajat, kun Mûmak oli kauhuissaan joka rapsahduksesta. Kyllä ne kaikki vain oppii.

Sain sitten vihdoin tänään valmiiksi Mûmakin patjat. Niitä on kaksi. Mutta koska ne ovat suht suuria, laitoin ne päällekkäin. Pehmeä peti olohuoneen patterin vieressä olikin Mûmakista heti oikea paikka vahtia minua, kun tuijotin telkkaria.

Mutta kyllä sillä patjalla hyvin saa unenpäästäkin kiinni.

Ja siinä mahtuu vähän venyttelemäänkin, jos on tarvis.

Pakko laittaa vielä tähän loppuun auringonlasku merkiksi siitä, että ilta meni ja yö koitti.