Yöllä oli satanut, mutta hyvin pian aamu kirkastui pilvettömäksi. Mûmakin kanssa mentiin palstahommiin. Mennessä piti jäädä katsomaan mäkihyppykisoja. Pitivät niin kovaa mekkalaa suksineen, että Mûmakia rupesi arveluttamaan. Huomaa, miten rauhallisen talven jälkeen kaikenlaiset äänet ja aktiviteetit ovat levittäytyneet ulos. Mutta siinäpähän taas kesän mittaan Mûmak opettelee kaupunkielämään.

Helpottihan se jonkin verran, kun näki, mistä se ääni tulee ja huomasi, ettei kukaan käy päälle.

Palstalla oli mukavan lämmintä vaikka vähän pilvenharsoa aamupäivällä olikin edessä. Hitaasti edistyy, mutta sitkeydellä ne rikkaruohot voitetaan. Vadelmapenkkiä ja sen viereistä käytävää perkasin melkein koko sen reilun kolmetuntisen, mitä jaksoin olle. Muuten olisin voinut olla pitempäänkin, mutta lämpö vie voimia - tai intoa.

Mûmak tarkasti työni jäljen ja totesi, että selvästi tuo vadelmapenkki kaipasi paria piparjuuren juurakkoa. Olin nimittäin repinyt monivuotisen piparjuuren isoina kappaleina pois. Niitä Mûmak sitten koko ajan piilotteli. Minä salaa sen selän takana kaivoin piilot auki. Tuolla nurkassa on raparperi, joka kaipaa myös ihan heti toimenpiteitä. Kukkavanoja punkee oikein tarmolla.

Raparperin kukkien alut jäivät vielä paikoilleen, mutta muutaman varren otin, jos saisin tässä jonain päivänä aikaan kiisselinkeittoa.

Hetken hengähdin palstan jälkeen. Söin, peseydyin ja menin Enniä huvittamaan. Ennillä oli vähän huono päivä. Helle varmaan häntäkin riepoo. Ohutihoisen vauvan on pakko pitää suht paljon päällä, ettei nahka kärvähdä. Puiden katveessa retkeiltiinkin sitten.

Retkellähän on tärkeintä eväiden nauttiminen. Siitä Ennikin tykkäsi.

Iltalenkillä vielä tuli uusi kesän edistymisen merkki. Kielo kukki.

HUOM! Voiskohan joku tsekata, pääseekö tästä blogista katsomaan viime vuoden toukokuuta. Pàrek ei kuulemma pääse.