Mûmakilla ei ollut aamulla mitään kiirettä ylösnousemisen kanssa. Oli ilmeisesti eilinen sen verran rasittava, että halusi nukkua pitkään. Minähän tein siitä entistäkin rasittavampaa valvomalla ties miten kauan. Mûmak otti kyllä koko ajan torkkuja, mutta kun sen on vaihdettava paikkaa aina sen mukaan, miten minä liikun, niin eipä siinä pitkää lepoa saanut. Joten aamulla nukkui niin pitkään, että lopulta minun piti herättää ja sanoa, että nyt on vain mentävä. Plantaasille tietenkin. Kitkemään. Se on ikuinen, katkeamaton urakka. Rikkaruohot kasvaa nopeammin kuin minä ehdin niitä repiä irti. Nythän tilanne on suorastaan toivoton, kun viime kesänä kaikki rikkakasvit saivat ihan rauhassa kasvaa ja kukoistaa. Mutta katsokaapas tätä kuvaa ja verratkaa toukokuun viidennentoista päivän kuvaan. On sitä jotain saatu aikaankin.

Mansikat kukkii ja yllättävän hyvin on tämä uusi mansikkamaa pärjännyt. Vähän käy sääliksi nuo marjapensaat, joiden juurilla Mûmak koko ajan kaivaa ja möyryää. Tänään jemmaili hyvin huolellisesti sinne piparjuuren juurakon kappaleita, joita ensin kaiveli kompostista esiin. Pitäisi varmaan harkita jotain suojusta pensaille. Ja jos Mûmak ei kaiva, se kiertää narunsa pensaiden ympärille ja yrittää kuristaa niitä.

Hädin tuskin oli kotiuduttu, kun Henu soitti, että Jawa on tulossa. Mentiin vastaan ja sisälle tultua annoin molemmille koirille poron kylkiluut, Jawalle ison Mûmakille pienen. Jawa rouskutti omansa alta aikayksikön ja meni kyttäämään, saisiko Mûmakilta varastetuksi toisen.

Minä pidin vähän Mûmakin puolia, joten Jawa joutui kaivelemaan vanhoja kätköjä. Kaksi Mûmakin jemmaamaa kylkiluuta katosi Jawan mahaan. Ja söi se vielä tuosta Mûmakin luustakin jämät. Normaalisti Mûmak yleensä piilottaa nuo luut ja syö ehkä myöhemmin, mutta tänään sitkeästi jyrsi tunnin verran tuota luuta ja saikin sen melkein kokonaan syödyksi.

Kun Jawa oli saanut syödyksi kaikki Mûmakin jemmaamat luut ja myös ne jämät, käytiin parvekkeella maisemia katsomassa.

Minä menin sängylle lukemaan ja Jawa kiepsahti kylkeeni. Mûmak ei siitä yhtään tykännyt, koska vain hän saa olla minun kyljessä. Kun ei saanut Jawaa siirtymään, rupesi makaamaan minun naaman päälle, jotta oli lähempänä. Muutenkin Mûmak oli kovin mustis. Jawalla on tapana heiluttaa häntää koko ajan. Aina, kun liikahdin tai katsoin Jawaa, häntä heilui. Ja minä yhtä refliksinomaisesti taputin häntää heiluttavaa koiraa. Joka kerta Mûmak työntyi väliin, että taputa minua.

Pakko se on joka kerta vähän riehua ja peuhata. Mûmak siinä urisi, että tule alas ja tappele kuin mies. Ja kun Jawa tuli, Mûmak siirtyi sohvalle.

Kukas nyt on kukkulan kuningas?

Nujuaminen uuvutti molemmat. Levisivät lattialle.

Ennen kotia Jawa vielä katsoi, kun orivarsat pääsivät kesälaitumelle. Mûmakia asia ei kiinnostanut yhtään.

Jäähyväispusu, jonka jälkeen saatettiin Jawaa kotimatkalle, tultiin sisälle, Mûmak söi ja meni nukkumaan.

Tujautin toisen annoksen punkkikarkotetta Mûmakin selkään ja luin sen jälkeen käytöohjeet. Kiellettiin nukkumasta samassa sängyssä. No, ehkä se punkkilitku ei kuitenkaan hyppää päälleni kovin pitkältä. Mûmak tykkää nimittäin nukkua mahdollisimman kaukana eli jalkapäässä ja kauimmaisessa nurkassa.