Tietenkin taas valvoin vähän liian myöhään, nukuin liian sikeästi ja ylösnouseminen oli vaikeaa, mutta päivä meni mukavasti. Sininen taivas ja aurinkoa, joten piti oikein muistuttaa itselleen, että kyllä se vain on nyt marraskuu. Kovin pitkäksi työpäivä ei kuitenkaan päässyt venymään, sillä ruokiksella piti käyttää koirapoikia ulkona. Onneksi noita plussia riittää.
Koirapojillakin oli ihan mukavaa, kun laskin ne vähäksi aikaa lähikalliolla irti.
Molemmat kyllä keksittyivät pureskelemaan heinää.
Ja yllättäin Jawakin iski hampaansa keppeihin. Yleensä se ei kovin paljon puuta pure toisinkin kuin Mûmak.
Yhdessä enimmäkseen pyöriskelivät.
Mutta kun piti lähteä jatkamaan matkaa, Jawa tuli heti ensi kehoituksesta viereen odottamaan, että laitan hihnan kiinni. Mûmak painalsi johonkin suuntaan kuin ei olisi korvia ollenkaan. Kun karjaisin vähän kovempaa, kääntyi ja viiletti ohi toiseen suuntaan. Sitten kolmanteen suuntaan, jossa heittäytyi maahan piehtaroimaan. Vieläkin kovempi karjaisu sai sen tulemaan pomppivin askelin melkein minun luo. Sitten kun melkein oikeasti suutuin, vääntäytyi hitaasti paikalle. Palveluskoirat ovat ihan eri juttu kuin tuollaiset puolivillit.
Töiden jälkeen huristeltiin Espooseen viininmaistajaisiin. Olisi ollut pitkästä aikaa kaunista taivasta, mitä kuvata, mutta aika ei antanut myöten. Bussin ikkunasta vain ohimennen yritin kuvaa napata.
Ruokaa ja juomaa oli Espoossa tarjolla runsaasti. Ja runsaasti tuli nautittuakin, etenkin ruokaa, joka oli aivan erinomaista. Vaikka ei juomissakaan ollut mitään valittamista. Italialaiset maistuivat hyvin. Ja seura tietenkin oli suorastaan erinomaista.
Omituista oli se, että rotat hyppivät pöydällä ihan röyhkeästi,
vaikka kissa oli kotona
ja valppaana
Mutta ehkä se onkin niin, että kun kissa on poissa hiiret hyppivät pöydällä ja kun kissa on kotona ovat vuorostaan rotat pöydällä.
Kun sitten kotiuduin, oli Jawa mennyt kotiinsa viikonloppua viettämään. Mûmak taisi metelöidä, kun tulin hissillä ylös. Ihan varma en ole, mutta vahvasti epäilen.
Kommentit