Tosi väsyttäviä nämä näyttelypäivät. Henu ja Thomas olivat taas kiltisti pitämässä meille seuraa, kannustamassa ja rohkaisemassa.

Aikaa odotteluun ja hengailuun oli taas yllinkyllin. Ymmärrän hyvin niitä kunnon näyttelyihmisiä, joilla on häkit koirilla ja tuolit itselleen, ohjelmaa ja rekvisiittaa. Me yritettiin tappaa aikaa mahdollisimman sujuvasti sekä ulkona

että sisällä.

Kuten kuvista näkyy, Mûmakilla riitti ohjelmaa seurattavaksi molemmissa paikoissa. Koiria kaikkialla niin, ettei silmät tahdo riittää kaikkien katselemiseen.

Sitkeästi kun odotettiin päästiin sitten tuomarin pakeille. Mukava tuomari. Osasi asiansa. Sanoi, että koirassa on paljon potentiaalia, mutta jos aiotaan jatkossakin käydä näyttelyissä, pitäisi omistajan vähän ryhdistäytyä ja ruveta treenaamaan, jottei koira näyttäisi siltä, että haluaa olla missä muualla hyvänsä kuin näyttelyssä. Niin pitäisi, mutta omistaja ei nyt lupaa mitään, kun on vähän tällainen laiskanpullea koiraihminen.  

Pöydällä Mûmak oli ihan paniikissa, joten tuomarilta vaadittiin kärsivällisyyttä, jotta sai tutkituksi. Mutta kyllä se siitä sitten, kun oli rauhallinen ja varmaotteinen tuomari, joka jaksoi panostaa tällaisen tumpelon omistajan koiraan. Kaiken toki kruunasi se, että Mûmak hyppäsi lopuksi itse alas sieltä pöydältä.

Tuomari mittasi Mûmakin korkeuden ihan mittanauhan kanssa, koska Mûmak on melkoisen isokokoinen. Totesi, että on se keskikokoa suurempi, mutta ei nyt kuitenkaan liian suuri. Sehän on tietenkin hyvä.

Ja sitten se arvostelu. Junioriluokassa ei muita uroksia ollut. Yksi narttu oli junioreissa, yksi narttu valioluokassa ja yksi narttu senioreissa. Että jokaiselle koiralle oma luokka.

Mûmak sitten: JUNEH eli punainen nauha saatiin.

14 kk isokokoinen nuori uros, joka tarvitsee hieman lisää kehäkokemusta. Oikealinjainen hieman kevyt pää. Hyvä korvat ja ilme. Vielä hieman kevyt runko. Tasapainoinen raajarakenne. Hyvät varpaat. Hyvä raajaluusto. Rodulle tyypilliset edestakaisliikkeet. Hyvä askel sivuliikkeissä. Miellyttävä nuori uros, joka tarvitsee vielä aikaa.

Mûmak itse oli sitä mieltä, että hän tarvitsee lepoa ja kaatui sänkyyn heti, kun kotiuduttiin.

Pää nuokahteli jo melkein ennen kuin ehti heittäytyä pitkälleen.

Ja sitten uni voitti. Mûmak nukkuu usein pää siiven alla kuten linnut.

Käytiin me vielä pellolla kääntymässä. Sillä reissulla Mûmak oikein riehaantui. Oli ilmeisen onnessaan, että oltiin tutuissa maisemissa taas. Kauaa ei palstalla viivytty. Rupesi vähän satamaan ja ennen kaikkea ne verenimijät ovat taas saapuneet. Itikan inhotukset. Olen sitten loppuillan raapinut itseäni. Mûmak on enimmäkseen nukkunut. Vaihtaa paikkaa aina sen mukaan, mihin minä menen ja jatkaa sitten unia.

Totesin tuossa näyttelyyn mennessä ja sieltä tullessa, että kyllä se viimekesäinen matkustelu kannatti. Mûmak on hyvin sujuva matkustaja kaikenlaisissa kulkuvälineissä. Ei olisi millään uskonut silloin, kun aloiteltiin niitä pysäkin väli bussilla yhteen suuntaan ja toisella takaisin -reissuja. Silloin tuntui, ettei tästä ikinä tule mitään. Täytyisi jaksaa samalla sitkeydellä opettaa muitakin tärkeitä juttuja.

Ja lopuksi vielä vauvauutinen, jonka juuri kuulin. Mûmakin veli Bamse on nyt isä! Tarkoittaa myös sitä, että Mûmak on setä niille kolmella pallerolle.

Onnea Bamselle! Onnea äidille! Ja etenkin onnea pennuille!