Perusaamu. Mûmak hilpeänä kuten tavallista ja minä väsynyt.  Ruokiksella kävin kotona. Pissoja kyllä on lirahdellut lattialle, mutta kakat on hoidettu ulkona.

Töiden jälkeen käytiin ensin perinteinen pikalenkki ja sitten lähdettiin vähän pitemmälle. Mûmak jaksaa nimittäin jo oikeasti käydä koiralenkillä. Minä tykkään siitä, kun voi vähän kävelläkin.

Ensin kävin varaamassa pyykkituvan ja Mûmak odotti ulkopuolella ihan hiljaa. Kauppaan, jos menen ja jätän sen ulos kiinni, kuuluu hirveä mekkala koko ajan. Mutta pyykkitupa jostain syystä on eri asia.

Sitten käveltiin ennen käymätöntä metsätietä koirapuistoon pitkästä aikaa. Siellä ei ollut ketään muuta, mutta hyvinhän tuo Mûmak itseään viihdyttää. Sielläkin ilmeni tällainen ihmisten kummallinen käytös. Alueella on muutamia kallionkoloja ja mutapainanteita, joihin kertyy vettä, jota koirat sitten mielellään juo. Niin eikös vain ihmisten pidä tiputella niihin tupakantumppinsa. Fiksua.

Ei se näyttänyt Mûmakille ainakaan kauhean hyvin maistuvan, kun niitä tumppeja oli lätäkkö täynnä.

Mutta ei ihmisistä pelkkää riesaa ole. Malmin lentokenttä on tuossa ihan lähellä, joten täällä pörrää koko ajan pienkoneita. Ne on Mûmakista aika jänniä.

Ja tokihan siellä puistossa on joku kunnon kurapainanne, jossa voi käydä tassunsa likaamassa ja hienoa heinikkoa, josta löytyy kaikenlaista pureskeltavaa.

Kotiin tultua rupesin sitten leipomaan pasteijoita pakkaseen viikonlopun varalle. Annoin Mûmakillekin vähän raakaa kalkkunanjauhelihaa. Hyvin upposi.  Lisäksi annoin sen nuolla pari kulhoa eli kaikenlaista herkkua normaalien ruokien lisäksi, Mûmak sai tänään maistella.

Sillä tavalla omituinen arktinen koira on kyseessä, että viihtyy hyvin tulikuuman uunin juurella. Voihan se olla, että pasteijoita vain vahti, mutta ei kuitenkaan näytä sitä kovin aktiivisesti tekevän.

Nyt vain odotellaan, että kaikki paistuisivat ja päästäis nukkumaan.