Tänään olikin taas tosi kuuma päivä.

Aamulla vielä oli ihan mukavaa lenkkeillä. Mûmak oli äärettömän hilpeällä mielellä. Ruokahalukin oli taas melkoinen. Selvästi syö kuten petoeläimet konsanaan, joskus tosi paljon, toisina päivinä tuskin mitään. Mutta pääasia, että pysyy kunnossa. Ja hyvin on pysynyt. Siistit kakkapötköt, eikä oikeastaan ollenkaan oksennuksia vaikka heinää syö kuin pieni lehmä. Ja tietenkin keräilee kaikkea mahdollista suuhun osuvaa. Ei kuitenkaan ole mikään ahmijaluonne vaan pureskelee huolellisesti ruokansa. Esim. kiviä pureskelee tosi kauan. Yleensä ei edes saa niitä purruksi tarpeeksi pieniksi vaan jättää ne odottamaan seuraavaa kertaa. Hississä ainakin on yksi nuppineulanpäänkokoinen kivi, jota Mûmak pureskelee joka kerta, kun hissiä käytetään eli noin kymmenen kertaa päivässä. Silmänisku

Mutta ilma siis muuttui sitä kuumemmaksi ja tukahduttavammaksi, mitä pitemmälle päivä kului. Töissähän minä istun hämärässä huoneessa sälekaihtimet kiinni, ikkuna auki ja tuuletin täysillä, hikoillen. Nauru Ruokatunnilla, kun fillaroin Mûmakia ulkoiluttamaan hiki valui solkenaan. Huipun päivän lämpimyys saavutti, kun töiden jälkeen seisoin Antin nurmikkoa kastelemassa reilun tunnin verran suorassa auringonpaahteessa. Olen odotellut ukkosilmaa, mutta ei tunnu kuuluvan.

Kun tulin nurmikonkastelusta kotiin, päätin viedä Mûmakin koirapuistoon siinä toivossa, että siellä olisi joku, jonka kanssa leikkiä, jotta Mûmak saisi vähän korvausta pitkäksi venyneestä iltapäivästä.

Matkalla jo tavattiin naapuruston kivoja koiria, joten alku oli lupaava. Ja eikös vain koirapuistosta löytynyt jotain. Mûmak ensin katseli vähän, että 'mikä se oikein on'

1246558775_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja toinenkin mietti, että 'mikä otus tuo on'

1246558872_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mutta pian päästiin johonkin yhteisymmärrykseen ja Mûmak uhitteli 'tule tänne vain, jos uskallat'

1246558956_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

No eihän siinä toisen auttanut muu kuin kurkusta kiinni

1246559029_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

ja matalaksi

1246559214_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Parivuotias mäyräkoiraneito Sanna olikin erinomainen leikkikumppani. Heinikossa juoksivat ja painivat vaikka kuinka kauan. Välillä toki vähän lepäilivät

1246559406_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

mutta pian taas jatkettiin.

1246560401_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tätä olisi jatkunut ties miten kauan helteestä huolimatta, mutta sitten harmaahirvikoira Tara tuli paikalle ja asetelma muuttui. Sanna jostain syystä poltti päreensä Taraan ja seurasi kunnon tappelu. Mûmak tietenkin juoksi kauhuissaan mahdollisimman kauas tästä tappelukasasta. Kun koirat saatiin erotetuiksi, lähti Sanna pois ja mekin lähdettiin.

Kotona Mûmak joi tietenkin paljon, mutta myös söi taas reippaasti. Jaksoi vielä riehuakin vähän aikaa, mutta nyt jo nukkuu tuossa jalkojeni juuressa.

Piti vielä lisätä, että täällä kotonakin on mukavan hikistä vaikka on ikkunaa ja ovea auki. Nauru