Minä olin taas aamulla vaikka kuinka innoissani, kun ulos pääsin ja huomasin, että siellä se lumi ja pakkanen ovat edelleen. Pani oikein hyppimään ja piehtaroimaan taas. Ja niihin jäisiin kohtiin on tosi kiva hangata poskia. "Pomokin" oli pukeutunut vähän paremmin, eikä hytissyt kylmästä. Ei kyllä kuvaillutkaan. Taisi olla vähän hoppu töihin. Mutta ehdittiin me vaihtaa kuulumisia parin koiran kanssa kuitenkin. Töissä "pomo" oli sitten taas taivaita ja puita kuvaillut

ja eläimiä myös.

Kotiin "pomo" tuli ihan normaaliin aikaan ja heti piti rynnätä parvekkeelle kuvaamaan.

Minä menin myös katsomaan, mitä siellä näkyy.

Ja näkyihän siellä

varsinaista värien ilotulitusta.

Lenkille kun mentiin, niin törmättiin puheliaaseen koiranulkoiluttajaan, joka sanoi "Tämähän on aika vanha koira vai kuinka," "Pomo" siihen vähän hämmästyneenä, että "vajaa kaksi vuotta". Toinen totesi nähneensä aivan samanlaisen koiran joku vuosi sitten. No, sehän selvensi. "Pomo" sitten valisti, että minä olen lunnikoira ja että hänellä oli aiemminkin lunnikoira ja että saa ihan rauhassa pitää sekarotuisena. Siinä puheliaan koiranomistajan aikana meinasi minun tassuja ruveta paleltamaan. Koira on tosi söpö musta pieni ja nuori labbisnarttu, mutta ei sen kanssa oikein päässyt leikkimään, kun oli nuo narut. Ja kun se oli niin kovin nuori, niin en minä hirveästi innostunut. Mutta tietenkin suurin syy oli se, että kyllä minun tassuja rupeaa palelemaan, jos kauan seisoskellaan. Eivät ole vielä oikein ehtineet mukaan tähän talveen.

Kotiin tultua oli taas edessä parvekekeikka. "Pomo" laittoi kynttilät palamaan ja minä tarkistin tilanteen.

 Kauan ei "pomo" ehtinyt kotona olla, kun vaihtoi vaatteet ja taas lähti. Teatteriin kuulemma. Ja sieltä sitten myöhällä kotiutui. Ihan pieni lenkki heitettiin vielä ennen nukkumaanmenoa. Tai siis kuka tässä nukkumaan vielä. "Pomo" jumittuu telkkarin eteen neulomaan ja minä vähän peuhaan. Aamulla ei ole kiire mihinkään. Saa nukkua.