Aamulla töihin mennessä näin pellolla meriharakoita. Olivat liian kaukana kuvattaviksi, mutta porkkananokat loistivat kauas. Mukavaa.  Mutta ennen töihin kävelyä käytiin tietenkin aamulenkillä.

En ollut kauan ehtinyt olla töissä, kun sain Henulta soiton, että Jawa menee kotiin. Henu ja Thomas olivat olleet yön päivystämässä syömättä ja nukkumatta, joten ottivat vain Jawan ja menivät. Mutta siellä Mûmak odotti, kun tulin kotiin. Kävin töiden jälkeen uimassa, joten kotiuduin sen verran myöhään, että lähdettiin suoraan koulutukseeen. Minua ei innostanut yhtään, mutta Mûmak oli taas hyvä oppilas. Heti, kun tultiin parkkipaikalle, tiesi, että tämä on se juttu, jossa minulla on namuja taskussa. Seurasi herkeämättä taskuani ja käsiäni. Tällä kertaa oli mahaystävälisempiä namuja, joten ehkä selvitään ilman oksentamista. Treenattiin kävelyä, paikallaan pysymistä ja tutkimista.

Paikallaan pysyminen sujui parhaiten. Onkohan minulla siihen taipumuksia. Ratsastaessanikin bravuurini on pysähtyminen.  Seuraaminenkin sujui aikansa, mutta sitten Mûmak kyllästyi ja alkoi löntystelemään. Sen se jo tietää, ettei siellä pääse hengailemaan muiden koirien kanssa. Voitaiskohan ne näyttelyt järjestää juuri sille parkkipaikalle? Tutkiminen ei mennyt ollenkaan hyvin. Mûmakhan väistää automaattisesti kaikkia vieraita, jotka pyrkivät silittelemään tai käyvät muuten käsiksi. Mutta hengissä selvittiin taas. Ongelma taitaa olla se, ettei minua kiinnosta tippaakaan. Mûmak varmaan huomaa sen. Mutta ehkä se silti oppii. Kotimatkalla oli jo aika rento vaikka selvästi tämä treenaaminen väsytti. Niin se väsyttää minuakin.

Kotiin tultiin kallioiden kautta ja sieltä löytyi keppi,

joka oli piilotettava.

Kotona Mûmak sai vain viilin, kun niitä makupaloja kuitenkin tuli ihan hyvin. Syötyään Mûmak riehui aikansa eli on ihan terve ja normaali.

Lopuksi nukahti kettutytön kainaloon.