Kylmä oli aamu, kun lenkille mentiin. "Pomo" oikein hätkähti, miten kylmää voikaan olla. Mutta oli sitten kuitenkin kiitollinen meidän aamulenkistä, kun osasi pukeutua töihin. Oli kuulemma liikkeellä jonkin verran helleasuista jengiäkin. Niillä ei varmaan ollut sitten koiraa. Minusta ei kyllä erityisemmän kylmää ollut. Kaunis aaamu ja hyvin tarkeni turkki päällä.

Ja kivan viileää ruohoa yön jäljiltä oli tarjolla. Söin sitä reippaasti.

Päivällä tuuli puhalteli ihan kiitettävän lujaa. Peltikatto rämisi ja nurkissa ulvoi. "Pomo" oli töissä ollut huolestunut, että miten minä pärjään. Ei minulla mitään hätää ollut. Kyllä minä tiedän, ettei tuuli pääse sisälle pahojaan tekemään ja siksi valittaa nurkissa. Sitäpaitsi Henu kävi käyttämässä minua pissalla, kun "pomo" meni töistä uimaan. Kun "pomo" sitten vihdoin kotiutui, mentiin iltalenkille.

Ja eikös vain "pomo" taas häslännyt jostain luonnon ihmeestä. Nyt se oli nuo pajut ja haavat, jotka ovat saaneet ruskeanvihreät lehdet. Minä en oikein ymmärrä tuota keuhkoamista. Joka vuosihan ne samat jutut toistuu ja tuo "pomo" on elänyt jo melkoisen useita vuosikymmeniä, joten luulisi tottuneen.  Mutta mitä vielä. Siinä sitä sitten poseerattiin. Ja poseerattiin muutenkin.

auringossa

ja varjossa. Koska Mûmak näyttää kuvassa ihan eriväriseltä sen mukaan miten aurinko paistaa.  No, en olis uskonut.

Tässä taas kuvataan sitä, miten hienosti osaan tassuni asettaa. No, just joo.  Minähän olen syntynyt liikkumaan liukkailla kallioilla ja epätasaisessa maastossa. Olisi kyllä aika outoa, jos en osaisi pysyä pystyssä jonkin kerrostalon pihassa, jossa kaikenmaailman mummotkin liikkuu.  Juu, "pomo" saa ihan vapaasti ottaa itseensä.

Hei, katsokaa! Käännöksetkin onnistuu!

Huomiseen! Pitkää huomenna peukkuja.