Mûmakilla oli rankka päivä. Aamupäivällä mattotelinetalon asukas tamppasi mattojaan. Siitä piti kovasti kantaa huolta, käydä minulle kertomassa ja välillä jopa istua oven suussa odottamassa ulospääsyä, jos vaikka kävisi niin, että taivas putoaisi niskaan.

Ja aamupäivää sekin oli, kun pakkauduttiin autoon ja mentiin Tuusulaan Roosan uutta taloa katsomaan. Onneksi tuo matkustaminen on ihan iisiä puuhaa kaikenmaailman matontamppaajiin verrattuna. Kaunis koti oli Roosalla ja Heidillä ja Eskolla. Ja hyvää ruokaa siellä oli runsaasti tarjolla. Sen jälkeen, kun oli syöty maha täyteen, otettiin vielä päälle Thomaksen tekemää pätkiskakkua. Se on täyttä tavaraa. Vain rasvaa, sokeria ja erilaisia suklaita. No, ehkä sideaineiksi vähän jauhoja. Paljon ei sen jälkeen jaksanut. En minä ainakaan. Meinasi kuvatkin jäädä ottamatta.

Heidi on tuollainen suurmaanomistaja, jolla on ihan metsää ja kalliotakin tontillaan.  Kauniita kallioita ja etenkin hienoja jäkälikköjä.

Mûmakin oli pakko siihen metsäänkin päästä tutustumaan. Puuhun peräti kiipesi. Vai olisiko nostettu.

Roosasta oli tosi hauskaa leikkiä leikkiä Mûmakin kanssa.

Jopa niin hauskaa, että meillä oli vaikeaa saada Mûmaki pysymään mittatikkuna kuvauksissa. Tuossa taustalla on tosi hieno pahkasta tehty lehtiteline, mutta miten se pallo juuri sattuikin lentämään siitä ohi.

Roosalla oli hauskaa, mutta Lelle ja Kalle lähinnä pysyttelivät poissa. Pikkuisen uskalsivat nurkan takaa kurkistaaa, mutta kun Mûmak rynnisti paikalle, juoksivat häntä paksuna piiloon.

Mukavaa oli, mutta poiskin piti lähteä. Järvenpään asemalla pakollinen matkakuva otettiin.

Juna oli täysi, mutta änkeämällä pääsin istumaan Mûmak sylissä. Siinä koirapoika sitten torkkui ahtautuneena vieraiden ihmisten väliin melkein koko matkan. Ihmiset eivät vielä selvästi tykänneet koirista toisin kuin vastapäätä istuvat. Onneksi Henu pääsi jossain vaiheessa istumaan toiselle puolen. Henu on Mûmakin ehdoton lemppari-ihminen.  Rautatientorin metroasemalla tavattiin yksi entinen lunnikoiran omistaja, joka oli ihan täpinöissään, kun näki lunnin. Niinhän siinä yleensä käy, kun ei niitä niin kovin usein näe.

Mûmak söi tukevasti, kun kotiuduttiin ja nukkui pientä iltalenkkiä lukuunottamatta.

Mûmakille on tullut täplä silmään. Näkyy erinomaisesti noissa eilisissä kuvissa. Täytyy vähän seurailla sitä. Toivottavasti ei ole mitään pahempaa. Kuvia katselin tuossa taaksepäin ja kyllä se jo elokuun lopulla on ollut olemassa. Mutta ihan pentuna ilmeisesti ei. No, katson, miten kehittyy vai kehittyykö ja päätän, pitääkö siitä kysyä asiantuntijan mielipidettä. Ei se ainakaan toistaiseksi näytä mitään haittaavan. Itseasiassa toinen silmä on se, joka rähmii joskus.

Minulla nenä valuu. En kaipaa nyt mitään nuhaa. Huomenissa pitäisi mennä kirjamessuille.