Työpäivä, joten Mûmak joutui olemaan useamman tunnin yksin. En viitsinyt pentuvahtia tilata, kun ajattelin, että kyllä se pärjää. Hyvin oli pärjäillyt. Kaikki miljoonat lelunsa levitellyt pitkin ja poikin, vain yhden minun sukan varastanut ja pari kakkakikaretta punnertanut olohuoneeseen. Nuo kakkaamisethan sujuu nykyisin ihan hyvin ulos. Tekee yleensä melko pian kakat, kun on ulos päässyt. Sen sijaan pissaa ihan mihin sattuu. Joskus muistaa paperillekin mennä, mutta muuten ihan suvereenisti lorottaa juuri siihen, missä sattuu olemaan.

Kotiin kun tulin tänään, Mûmak sekosi onnesta, eikä millään meinannut rauhoittua. Puri ja repi vaatteista, juoksi ympyrää ja kiskoi kaikkea, mitä näki. Tuo kaiken jyrsiminen tuotti eilen ekan vahingon. Vessasta yhden muovisen ruuvin kannan suojuksen söi. Levittelin sekä sille, että kaikille muille vastaaville mustapippuria. Ei enää ollut ollenkaan niin innostunut niiden järsimisestä. Kieli ulkona

Sen verran sain tilannetta rauhoitettua, että otettiin yhdessä reilun tunnin päikkärit. Minua väsytti, ei Mûmakia. Yllättynyt

Heti kun herättiin, sama riehunta alkoi täysillä. Olin ajatellut, etten jaksa tänään lähteä mihinkään, mutta Mûmak sai mieleni muuttumaan. Ei sen riiviön kanssa yksinkertaisesti voinut olla sisällä.

Mentiin bussilla Viikin lehmiä katsomaan. Bussimatka ei ollut kovin kiva, mutta eläinsairaalan viereinen nurmikko sopi hyvin telmimiseen. Siellä kulkee myös vanha raide, joka on mukava kävelytie, koska on autoilta turvassa. Hihnaa en kuitenkaan siellä uskaltanut irrottaa. Aika kovaa tuo pentu juoksee, jos jotain pelästyy. Hihnasta saa paremmin otteen hätätilassa.

1243969182_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Käytiin myös Gardenian japanilaista puutarhaa ihmettelemässä. Mûmak tiesi heti, että kivet kuvaavat jokea ja astui hyvin, hyvin varovaisesti niille.Silmänisku

1243969259_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Gardenian ulkopuutarhan kukkaloistoa olisi ollut kiva ihastella kauemminkin, mutta kun Mûmakin on syötävä kaikki, mitä näkee, en uskaltanut antaa sen olla kovin pitkään paikalla, kun en kaikkien myrkyttömyydestä ole varma. Ja on siellä joukossa sellaisiakin, jotka tiedän myrkyllisiksi. Mûmak olisi kyllä viihtynyt, kun sai juosta ja temmeltää rauhassa.

1243969328_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja sitten siellä oli vielä ihanan likainen vesikin.

1243969422_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Väkisin siis raahasin pennun pois täältä paratiisista.

Lehmiä ei kuitenkaan enää jaksettu lähteä lähempää katsomaan, vaan pellon yli vähän ihailtiin. Tosin Mûmakia kiinnosti huomattavasti enemmän lähellä lentelevät pääskyt kuin kaukana hädin tuskin näkyvät lehmät. Mennään joku toinen päivä ottamaan lähikontaktia lehmiin. Tuolla niitä ladon vierellä on kuten kuvasta näkyy. Kieli ulkona

1243970086_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kotiin tullessa kävi sellainen ikävä juttu, että yksi koira taas vihaisesti rähisi ja sai Mûmakin juoksemaan suorinta tietä kotiin päin. Vähän yritin sitä vielä leikittää, jottei jäisi niin huono fiilis. Onneksi nähtiin viimeiseksi alakerran ylikiltti kultainen noutaja, jota vähän kuonoteltiin ennen sisään tuloa.

Nyt sitten Mûmak onkin lähinnä nukkunut noita riehumisia pois. Minä olen lievästi harkinnut siivoamista, mutta olkoon huomiseen. Käsittämättömästi sotkua saa aikaan tuollainen pieni nyrkillä tapettava pentu. Yllättynyt Toisaalta siisteys on ihan ylimainostettu juttu. Silmänisku