Löysin yhden hyvän syyn palkkapäivän lisäksi töissäkäyntiin. Sehän on perjantai.  Ei sitä varmaan osaisi nauttia perjantai-illasta näin paljon, ellei olisi viikkoa pallo jalassa tuolla työpaikalla. Nyt on sellainen holtiton, riemukas olo, ikäänkuin koko maailma olisi avoinna edessä. Onhan niitä asioita, jotka olisi parasta hoitaa tänään, ettei tulisi huomenissa kiire, mutta eipä heilauta.  Nyt vain oleilen ja puuhastelen.

Seuraakohan tästä joku takaisku, jos nyt useamman viikon jälkeen totean, että minun lunnikoirat ilmeisesti tulevat sisäsiisteiksi seitsemän kuukauden iässä.  Onhan se vähän huolestuttavaa julistaa tällaista, mutta perjantain holtittomissa tunnelmissa senkin voi tehdä.

Mûmak lenkillä taas leikki koko ajan tätä 'piilotan tavaroita' leikkiä. Ensin jostain metsästä haetaan joku keppi.

Sitten kaivetaan villisti etukäpälillä. Laitetaan keppi kuoppaan. Tönitään kuonolla peittoa päälle. Ja lopuksi tarkastellaan, että onko se nyt taatusti piilossa.

Mûmak on kouluttanut minut niin hyvin, että yleensä annan sen hoitaa nämä operaatiot rauhassa loppuun asti. Jos olen kovin kärsimättömänä, tokaisen 'Kyllä se nyt jo on ihan hyvin piilotettu.' Yleensä Mûmak uskoo minua tarkastettuaan ensin, että olen oikeassa. Tänään, kun en jaksa stressata mistään, Mûmakille jäi aikaa vielä vähän nautiskella hyvin tehdystä työstä.

Ja kuvistahan jokainen huomaa, että ne meidän hanget korkeat nietokset ovat kadonneet kuin pieru Saharaan. Voisi nyt sataa kunnolla lunta ennen niitä luvattuja paukkupakkasia. Olisi kiva nauttia talvesta. Kyllähän tuossa iltalenkillä vähän viskeli lunta, mutta ei siellä kovin talviselta näytä. Se hyvä puoli tässä helsinkiläiselämässä on, että talvesta yleensä ottaa kaiken irti sinä päivänä, kun se sattuu kohdalle. Pohjoisempana voisi käydä niin, että tuudittautuisi sellaiseen kuvitelmaan, että talvea kestää pitempään ja ehtii siitä nauttia sitten ensi viikollakin.