Illansuussa menin katsomaan, kun hanhet lensivät taivaanrannassa.

Yksi syksyn hienoja juttuja on, kun hanhet rupeavat pikku hiljaa kerääntymään laumoiksi ja lentävät iltaisin äänekkäästi kaakattaen yöpymispaikoilleen. Isot hanhilaumat ovat upea näky. Kun siinä kerran parvekkeella olin, katselin tietenkin muutkin maisemat. Ja keskellä metsää näytti olevan kuumailmapallo.

Ajattelin, että taasko ne on johonkin tarttuneet. Näytti, ettei se pääse tuosta mihinkään liikkeelle.

Mutta sitten niitä olikin jo kaksi. Vai oliko?

Oli. Ja toinen näytti pääsevan ilmaankin.

Kyllä se kohosi taivaalle. Mutta toinen vain räpiköi pusikoissa.

Kaveri kohosi korkealle, mutta toinen vain möllötti paikallaan.

Mutta hyvänen aika. Sekin rupesi kohoamaan.

Vaappuen raahautui ylemmäs.

Alkoi vähitellen jo taivaita tavoitella.

Ja niin ne pallot leijuivat tiehensä.

Jostainhan sitä on kuumailmapallojenkin ylös noustava, mutta täältä katsoen näytti tosi omituiselta, kun keskellä metsää palloilivat.

Mutta nähtiin me jotain Mûmakillekin mieleistä tänään.

Pyry aamulenkillä. Pyryn kanssa on mukava painia, kun se on sopivan kokoinen.

Iltalenkillä nähtiin virolainen tuontikoiranarttu, joka ensin vähän uhkaili Mûmakia, mutta huomasi pian, miten viehättävä nuori herra on kyseessä. Minua sen sijaan nuo tuontikoirat aina vähän arveluttaa tautivaaran takia. Toki oletus on, että rokotukset ja tarkastukset on kunnossa, mutta ihan varmaksihan sitä ei koskaan voi sanoa. Mutta tämä nyt näytti ihan kunnossa olevalta ja muutenkin mukavalta.

Minulla on tässä aikomus viettää loppuloma televisio- ja nettivapaata elämää, mutta ehkä minä tätä Mûmakin blogia päivittelen. Pari auringonlaskukuvaa vielä tähän lopuksi, kun niitäkin tuli taas räiskityksi melkoisesti.

Ulkona, muuten, menee juuri iso hanhilauma. Mitään ei näy, kun on pimeä, mutta ääni kantautuu. Kodikasta.