Aamupäivän odottelin, että luvattu sade olisi alkanut. Koskaan ei sitten käynyt niin, joten lopulta oli pakko antaa periksi. Lähdimme kasvimaata kohti vaihteeksi pujottelumäen kautta. Sitten viime näkemän sieltä oli purettu vauhdinottomäki ja yksi talo. Milloinkahan olen siellä viimeksi käynyt? Ihan viimeisenä vuotena ei Nortin kanssa kyllä pitkiä lenkkejä tehty ja omin päin en ehkä hirveästi kallioita kolua.

Kuvassa Mûmak on palaamassa hakemaan minua. Alhaalla näkyy osa kasvimaista.

Ilma oli erinomaisen sopiva kitkemiseen, pilvistä, mutta ihan oklämmintä, joten voimme raataa rauhassa.

Kovin pitkään ei kuitenkaan voitu olla, kun piti illaksi tallille ehtiä tuntia katsomaan. Vähän epäillen suhtauduin, että mitenkähän tässä käy. Mutta Mûmak osaa yllättää. Oli heti kuin kotonaan tallilla. Olisihan minun pitänyt arvata, että maaseutumaisema ei tuota mitään ongelmia. Ratsastuksenopettajan nuorempi vuoden ikäinen koira, olisi mieluusti leikkinyt vaikka kuinka paljon Mûmakin kanssa, mutta minulta petti välillä hermot ja keräsin Mûmakin syliini.

Vanhempi koira ilmoitti hyvin kärttyisästi, että pentu voi pysyä kauempana. Mutta ei hätää. Mûmak osaa luke koiría erinomaisesti ja otti nuhteet vastaan asiaankuuluvina. Vanhoilla nartuilla on oikeus komentaa pentuja.

Hevosistakin Mûmak tykkäsi. Ihmettelin ensin, kun koko ei tuntunut pelottavan, kunnes tajusin, että sehän elää koko ajan jättiläisten maailmassa. Isot hevoset ei ole sen kummempia kuin isot ihmiset tai autot tai talot tai mikä vaan.

Kuvassa Henna ratsastaa Rasmuksella ja Mûmak tarkkailee istuntaa.

Ja Henna ratsastaa.

Ja Mûmak tarkkailee.

Jopa ihmiset olivat tallioloissa erinomaisen mukavia. Joko on niin, että hevosihmiset osaavat lähestyä eläimiä oikein tai sitten ympäristö tuntui Mûmakista hyvin turvalliselta. ...olihan siellä niitä turpia, joten kovin turvallista oli... Päivä oli kuitenkin sen verran väsyttävä, ettei Mûmak koko tuntia jaksanut olla valveilla vaan nukahti syliini. Ja tulomatkallakin nukkui suurimman osan. Kotona jaksoi sitten taas aikansa.

Syöminen jäi tänään vähän vähiin kaiken ohjelman ja jännityksen takia. Mutta jos huomenna paikattais.

Tänään kokeilin myös yksinoloa eli kävin kellarissa kaivamassa yhden laatikon esille. Ei mitään huutamista ja möykkäämistä eli hyvin meni. Jatkamme siis yksinoloharjoituksia harkittuina aikoina.