En voi kuin hämmästellä, miten nopeasti Mûmak oppii asiat, jotka se haluaa. Aamulla kyllästyin sen vetämiseen. Kiskoo ihan hulluna hihnassa koko ajan. Välillä tuntuu, että käteni irtoaa. Joten siis kokeilen eka kertaa tätä perinteistä 'ei liikuta, jos vedät'. Ensimmäisillä kerroilla katsoi minua tosi ällistyneenä, että mikäs ihmeen juttu tämä on. Mutta neljännen kerran jälkeen oivalsi asian, eikä sen jälkeen enää yhtään kiskonut. Epäilemättä asia unohtuu seuraavaan lenkkiin mennessä, mutta sitten otetaan uusi treeni. Epäilen homman toimivuutta myös, jos näköpiirissä on joku koira, mutta katsotaan. Ällistyttävää tässä on, että minkään muun koirani kohdalla tämä systeemi ei ole mennyt perille vaikka on käytetty monta tuntia puolen kilometrin matkaan. Mûmak on kyllä muutenkin hyvin oppivainen, jos opista on sille selkeää hyötyä. Tassuakin oppi antamaan heti. Ensin oli vasentassuinen, mutta jo kolmannella kerralla tajusi, että haluan sen oikean tassun. Siitä voisi varmaan kouluttaa jonkun sirkuskoiran, jos joku vain viitsisi. Minä en.  Toisaalta tämä sama oppivainen luonteenpiirre toimii myös huonommissa asioissa kuten niissä rakettien pelkäämisessä. Tarkka pentu tuo Mûmak kaikessa olemisessaan.

Ja omapäinen myös, etten minä vain ylpistyisi liikaa. Iltalenkillä tapani mukaan kapealla polulla laskin Mûmakin irti, kun tuttu ulkoiluttaja tuli omien koiriensa kanssa vastaan. Totesin vain, että kyllä se minun perään tulee. Juu-u. Ihan oikein arvasitte. Ei tullut. Ja kun jouduin nöyrtymään ja hakemaan, tuli hilpeänä vähän matkaa minun kanssa ja karkasi takaisin toisten koirien luo. Että olisiko se sittenkin vähän hidasoppisempi mutta tottelevainen parempi?