Liikkuminen aamulla oli yhtä luistelua eikä pystyssä pysymisestä ollut mitään takeita. Jopa Mûmakin jalat levisivät holtittomasti, kun polun pinta oli peilijäällä. Se sai Mûmakin villiintymään täysin. Riehaantui niin, että minulla oli entistä vaikeampaa pystyssä pysymisen kanssa. Mutta olihan se kiva katsoa, kun lapsi taas sai ilon irti jokapäiväisestä elämästään. Sitä ei pätkääkään huolettanut jalkojen venähtäminen vaan se juoksi, liukui, hyppi ja kieri intoa puhkuen. Joutuikin sitten olemaan pitkän päivän yksin. Ei sen takia, että piti hauskaa aamulla vaan sen takia, että minun piti tehdä pitkä päivä töitä. Yritin sitä sitten korvata illalla peuhaamalla, mutta Mûmak ei ollut hirveän innostunut mistään leikeistä.

Kynsiä taas lyhentelin, joten se tietenkin oli omiaan viemään leikkihaluja. Kynsien leikkuusta ei taida koskaan tulla Mûmakin lempiohjelmanumeroa. Onneksi sentään tuo hampaiden pesu sujuu niin hyvin, että voin sanoa "hampaat" ja Mûmak tulee odottamaan. Sehän johtuu ihan vain siitä, että hammastahna on sen mielestä niin suurta herkkua, että sen takia kannattaa kärsiä jopa se harjaus. Tai eihän se sormiharja mikään harja sinänsä ole, mutta näppärä vehje kuitenkin. Ja väliäkö niistä syistä. Pääasia, että homma sujuu.

Yritän myös pitää telkkaria kovemmalla, jotta Mûmak oppisi mekkalaan. Ja kunhan tässä työkiireet vähän taas antaa periksi, ruvetaan matkustelemaan enemmän meluisissa paikoissa. Koska kyllähän tuo on ihan oppivainen koira.

Nyt pistän koneen kiinni ja keskityn hetkeksi nauttimaan perjantai-illasta, kun edessä on ihan vapaa viikonloppu siivouksen parissa.