Lämmintä edelleen oli heti aamusta. Tosi outoa, kun ykskaks tulee kesä,  vaikka oli mukavaa lähteä aamulenkille ilman kaikkia niitä villavaatteita, mitä tässä aiemmin on pitänyt pukea. Tehtiin pikainen lenkki ennen aamukahvia ja kahvin jälkeen lähdettiin palstalle. Tai ensin ajattelin, että menen yksin, mutta Mûmak pyöri taas jaloissa siihen tyyliin, että pitäisi päästä ulos, joten otin sitten sen mukaan. Nythän minulla on siellä aita, joten Mûmak saa olla irti.

Hyvin kaikki sujuikin ensi alkuun. Mûmak puuhasteli omiaan aidan vierustoilla, kuikuili yli ja kurkisteli ali. Minä kitkin ja pidin vähän silmällä, mitä Mûmak tekee.

Puolisen tuntia tätä auvoa taisi kestää. Sitten Mûmak hyppäsi kevyesti aidan yli ja päätti laajentaa reviiriään. Eipä siinä auttanut kuin ottaa juoksulanka käyttöön taas. Yritin komentamalla saada Mûmakia uskomaan, että aita on ikäänkuin raja, jonka yli ei astuta. Ei auttanut. Täysin vastustamaton kiusaus oli mennä katsomaan, onko ruoho todella vihreämpää aidan toisella puolen.

Tosi omituista oli se, että kun kytkin kiinni, oli ihan tyytyväinen. Mutta onhan se hyvä, että on aita kuitenkin olemassa. Palstanaapurit jaksoi sitä ihmetellä.

Todella kesäisennäköistä ja -tuntuista tuolla ulkona on. Palstani on tuossa takana. Tässä pusikossa satakieli on jo monta vuotta pesinyt. Laulaa kovaa ja korkeelta keväisin.

Aamupäivän puistoilun jälkeen menin hetkeksi Enniä viihdyttämään, jotta äitinsä voisi perustaa pienen kasvimaan. Enni oli hyvin vaihtelevalla tuulella, itkusta iloon hetkessä. Saippuakuplat jaksaa kyllä aina ilahduttaa.

 

Ennin jälkeen iltalenkillä Mûmak joutui yllättävän näyn eteen. Iso lumikinos keskellä kesää.

Vähän epäillen Mûmak moiseen suhtautui. Sehän on vain jäänne urheilupuiston tykkilumista, mutta oli silti vähän omituista törmätä siihen tänään.