Aamulla vielä oli suht helppo kävellä, kun möykkyinen tienpinta oli jäässä. Joten siis lenkkeiltiin heti heräämisen jälkeen ennen aamukahvia. Silloin, kun Jawa on täällä, on parasta hoitaa nuo lenkit ihan ekaksi. Sitten voi ehkä suht rauhassa juoda aamukahvin.

Taivaalla oli niin mielenkiintoisennäköisiä värejä ja pilviä, että veikkasin myräkkää päiväksi. Veikkaushan ei tietenkään pitänyt paikkaansa. Tuuli kyllä ulvoi ja kolisteli, mutta aurinko porotti koko päivän.

Mutta aamulla aurinko vasta oli nousemassa ja kulkijat vähissä. Tämän kuvan piti esittää tuota komeaa jääputousta taustalla, mutta kuvassa mittasuhteet vääristyy, eikä putous näytä kummoiseltakaan.

Koirapojat kulkevat jo aika hyvin taas yhdessä kuin majakka ja perävaunu. Ajoittain tulee kyllä sellaisiakin tilanteita, että toinen ryntää vasemmalle ja toinen oikealle ja minä meinaan haljeta kahtia. Mutta päivä päivältä niitä on harvemmin.

Sinistä kirkasta taivasta alkoi siinä lenkin aikana tulla esiin.

Tehtiin taas vähän pitempi lenkki ja käytiin tulomatkalla taas tyhjässä koirapuistossakin. En viitsinyt valjaita riisua, kun eivät ne kahdestaan rupea siellä riehumaan. (Valjaat ja pannathan riisutaan koirapuistossa vain sen takia, ettei leikin tiimellyksessä kukaan takerru kiinni. Siinä voi kiltiltäkin koiralta mennä hermot, jos vaikka tassu tarttuu toisen valjaisiin, eivätkä koirat pääse irti toisistaan.)

Aamukahvit oli ehtinyt juoda ja lehden lukea, mutta en vielä hampaita pestä, kun Antti soitti ja kysyi, olisko kaupassa käytävää. Pakkohan se oli tarttua tilaisuuteen raahata painavampaa kamaa kotiin, joten mentiin Itikseen.

Enni oli tietenkin mukana

ja intoutui aurinkolaseja sovittelemaan

yhdessä isänsä kanssa.

Käytiin vielä syömässä terveellistä pikaruokaa ennen kuin tultiin meille.

Enni katsoi dvd:ltä Timppa lampaan touhuja yhdessä Minin kanssa.

Mûmak tuli siihen mukaan, mutta ei arvannutkaan, mitä sai aikaan.

Mini suorastaan riehaantui

ja innostui niin hillittömästi Mûmakin seurasta, että Mûmak oli jo hätää kärsimässä ja vähän ihmeissään.

Jawa joutui tyytymään vain jälkien haisteluun, kun pienemmät kisasivat. Jawa osaa kyllä käyttäytyä lähes kaikissa tilanteissa oikein. Iltapäivälenkille mennessä vastaan tuli mies suht ison koiran kanssa. Näytti akitalta, siis se koira. Nuorehko uros, joten jäivät Jawan kanssa tuijottamaan toisiaan. Mies koko ajan laski omaansa vähän lähemmäs sillä mielellä, että kyllä hänen koiransa tappelussa pärjää. Minä en mielelläni vaadi koiraa tällaisissa tilanteissa lähtemään, koska yleensä koirat poistuvat kumpikin tahoilleen ilman mitään sen kummempaa. Mutta kun tämä mies niin selkeästi siirsi koiraansa askel askeleelta lähemmäs, sanoi Jawalle "Anna olla. Fiksumpi on se, joka poistuu." Ja Jawa kääntyi rauhallisesti ja asteli tiehensä taakseen vilkuilematta. Arvatkaa, olinko ylpeä.  Ja vielä ylpeämpi olin iltalenkillä, kun yksi pieni villakoiranarttu pääsi omistajaltaan irti ja syöksyi juosten minun koirien kimppuun. Mûmakille tyytyi vain räksyttämään nenän edessä, mutta Jawaa oikein näykki hampaillaan. Mûmak tyypilliseen tapaansa halusi vain mennä lähemmäs selittämään, miten kiva koira hän oikein onkaan. Ja myös tyypilliseen tapaan sai villakoiran melkein tajuamaankin sen. Mûmak ei yleensä herätä missään koirassa agressioita. Toisin on Jawan, joka on niin iso ja tumma. Mutta Jawa on herrasmies. Nytkin vain nosti kuononsa ulottumattomiin ja oli tyynesti paikallaan. Olihan se vähän koomista, kun kaksi nyrkillätapettavaa koiraa kimittää, minkä kitusista lähtee ja yksi iso ja yksi pieni äänettömästi katselee, että mikäs teillä.

Mutta siis takaisin iltapäivään ja Minin mielenliikkeisiin. Vaikka Mûmak oli Minin innosta välillä vähän hämillään, piti kuitenkin mennä uudestaan kokeilemaan, josko irtoaisi leikkiseuraa. Ja siitähän se taas alkoi. (Mûmak on sekä Minin että Ennin kokoinen kuten kuvista näkyy.)

Sinä aikana, kun koirat taas leikkivät, isä kiusasi lastaan.

Käytiin siis iltapäivä- ja iltalenkillä tietenkin vielä. Koirat sai ruokaa ja korvat putsasin molemmilta. Ja miten minua taas niin väsyttää.  Mutta aika rauhallisia koiratkin ovat olleet. Upottavassa lumessa kahlaaminen käy ilmeisesti niiden voimille. Tosin onhan me oltu aika paljon ulkona tänään, joten voi se olla ihan vain raitisilmamyrkytyskin, vai pitäiskö näiden ilmansaasteiden aikaan käytää nimitystä ulkoilmamyrkytys. Jawakaan ei oikein jaksa valittaa. On ilmeisesti todennut, että nälkä on jatkuva vieras nykyään.