Varikset ovat mukavia lintuja. Niitä näkee täällä usein. Iltaisin ne kerääntyvät noihin läheisiin puihin. Nuo tummat täplät laskevan auringon valossa puun latvassa ovat kaikki variksia.

Mutta vaikka pidän variksista, en pidä siitä hyväsydämisestä koiranulkoiluttajamummelista, joka kantaa leipää ja muuta ruokaa tuolle meidän lähikalliolle, jossa olisi niin kiva pitää koiraa irti. Mummeli kuulemma keräilee ruokaa biojäteastioista ripotellakseen sitä kaikkialle. Mûmakhan tykkäisi kaikesta tällaisesta, mutta en ole ollenkaan varma sen vatsan kestävyydestä.

Ja kun kerran pääsin valittamisen makuun, niin sanonpa jotain niistä rakettien ampujistakin. Ampukoot, jos tuottaa mielihyvää, mutta keräisivät edes roskat pois. Mûmakilla on hirveä homma, kun yrittää piilotella kaikkea löytämäänsä. Tänään oli vuorossa tulitikkuaski, kun rakettien jämiin olen ankarasti kieltänyt koskemasta.

Lunta oli paljon ja pakkasta vielä enemmän, mutta pakko vain oli löytää juuri se oikea kinos, johon askin voi jemmata. Ja löytyihän se, kun tarpeeksi kauan oli etsitty.

Mutta piilottamisen jälkeen täytyy vielä varmistaa muutamaan kertaan, että kätkö on kyllin hyvä.

Vasta kun kaikki varmistukset on tehty, voi jatkaa muiden aarteiden etsimistä.

 Hyvin tehdyn reissun jälkeen voi sitten ilta-auringon loisteessa tarkkailla naapurustoa parvekkeelta käsin. 

  Mutta eihän päivä auringonlaskuun loppunut. Enni tuli vielä käymään. Nyt ei ollu pupupukua vaan norsutossut, tosin vähän isot, kun ovat enemmän minun jalan kokoiset.

Enni oli kuullut, että lunnikoirat ovat hyvin taipuisia, joten pitihän sitä päästä kokeilemaan.

Eikä Enni yksin tullut vaan toi Minin tullessaan. Välillä Mini jopa leikki Mûmakin kanssa. Välillä pyrki puremaan. Mûmak taas oli aivan myyty, kun noin tyylikäs nainen tuli käymään.

Että sellainen lauantai meillä. Kävin minä toki kaupassa ja pyykillä ja vähän siivoilin ja tiskailin ja tein ruokaa ja kaikkea sellaista perinteistä.