Roihuvuoren vesitornin juurelle on istutettu kirsikkapuita, joiden ensimmäistä kukintaa on nyt mainostettu kovasti. Päätimme Mûmakin kanssa, tai siis minä päätin Nauru, mennä katsomaan sitä. Kisikankukat olivat pettymys, mutta keto-orvokit kukoistivat kauniisti.

Reissun varsinainen syy oli käydä vähän bussiajelulla, jotta koirapoika tottuu kaikkeen hälinään. Pelotti ja jännitti kaikki liikenteenmelu, vieraat ihmiset ja etenkin se bussikyyti. Mutta pehmeä ruoho oli mielenkiintoista

1243009989_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

ja mukavaa.

1243010068_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kovin on paljon uusia asioita kohdattavana. Mutta ajan mittaan Mûmakillekin selviää, etteivät ne ole vaarallisia. Ikävä kyllä ainoa tie siihen on vain sitkeä totuttelu. Mutta jo yhdessäkin päivässä on edistystä tapahtunut. Hissi on enää vain lievästi pelottava.Hymy Kuitenkin kaikki kokemukset rasittavat niin, että uni on maistunut.

1243011750_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Päiväuni paikakseen Mûmak on valinnut sängyn alustan. Sängylle se ei omin voimin pääse hyppäämään.

Päivä on mennyt kaikinpuolin mukavasti. Ruoka on maistunut. Pissiä ja kakkaa on tullut ulos ja sisälle ja vieläpä sisällä on enimmäkseen osunut sanomalehden päälle. Mistään oppimisesta emme vielä toki puhu, ellei sitten siitä, että omistaja on oppinut, milloin kannattaa poika kantaa ulos.Silmänisku