Aamulla taivas lupaili kaunista päivää. Ja kaunishan siitä tulikin. Kyllä aurinko nostaa mielialan ihan uusiin sfääreihin. On ollut niin pilvituhruisia päiviä, etten ole jaksanut edes kameraa kaivaa ulkona esiin. Tänään sitten tuli otetuksi enemmänkin kuvia.
Auringonnousua. Päivä on pidentynyt jo niin paljon, että ehdin nähdä auringonnousun ennen töitä.
Monet ihmiset ovat hehkuttaneet, miten ihanaa on, kun on asvalttia näkyvissä. Minua se ei kyllä ilahduta yhtään. Tuo katujen kura ja sohjo eivät sydäntäni liikauta. Enkä oikeastaan ole vielä valmis tästä talvesta luopumaan. Onneksi ei ihan vielä tarvitsekaan. Sen verran pakkasta on ollut, että hankikanto kevyesti lunnikoiran pitää pinnalla. Ei taida kuitenkaan olla luvassa niin napakkaa pakkasta, että minäkin pääsisin hangelle juoksemaan. Joskus sellaistakin iloa on ollut täällä tarjolla. Yhtenä pääsiäisenä kaikki aamupäivät koiran kanssa vaelleltiin Viikin pelloilla kantavalla hangella. Silloinkin aurinko paistoi, joten iltapäivällä alkoi jo upottaa.
Mutta tänään ei hangella kirmattu vaan mentiin koirapuistoon. Ja siellä olikin paljon mukavia kavereita. Kun yhdet lähti, uusia tuli. Oltiin niin pitkään, että minä olin jo melkein umpijäässä.
Afgaaneja oli kaksinkappalein. Tämä nuorempi välillä vähän metsästi Mûmakia.
Nelikuinen vauva, joka mieluusti leikki Mûmakin kanssa, mutta vähän arasteli, kun lisää porukkaa tuli.
Tämä oli niin mieleinen narttu, ettei tosikaan. Leikattu kuulemma, mutta Mûmakiahan ei tuollaiset pikkujutut hätkäytä. Nainen!
Mûmak hyväksyi tuon pienen uroksen, mutta vähän sitä piti pitää silti silmällä.
Aurinko kultasi puiden latvoja.
Aurinko kultasi myös meidän kotiparvekkeen, kun vihdoin sinnepäin suunnistettiin.
Sen verran kylmää oli kuitenkin, että auringonlaskua ihailtiin vain sisältä.
Variksia langalla. Variksilla on kova kevähuuma meneillään. Kovin ovat äänekkäitä ja näkyviä nykyisin.
Kommentit