Alkaa olla pakkanen ihan talvilukemissa, kun miinukset kahtakymmentä lähestyy. Pikaisestikin ulkona käydessä tuntuu naama jäätyvän. Saattaa se Mûmakin jalkapohjissakin tuntua joltain. Enimmäkseen siis sisällä oleillaan ja ilotulitusääniä netistä kuunnellaan.

Tosin minä kävin Enniä moikkaamassa, kun vanhempansa yrittävät päästä eroon lahjaleffalipuistaan. Enni oli erinomaisen seurallinen, hyväntuulinen ja topakka. Syöminen ei kyllä sujunut mitenkään päin. Osaa hyvin napakasti laittaa suunsa tiukasti kiinni heti, kun lusikka lähenee. En minä mitään keinoa keksinyt sen auki saamiseen. Välillä saattoi innoissaan selittää jotain suu auki, mutta todella tarkkaavaisena tyttönä ehti aina napsauttaa huulet yhteen ennen kuin lusikka ehti lähellekään. Vähän se oli turhauttavaa selittää, että pitäisi sitä syödä. Mutta Enni kyllä tiesi itse, mitä tehdä.

"En minä siitä porkkanasta välitä, mutta legolehmä on hyvälle."

"Pure mummo sinäkin lehmää äläkä niuhota."

Enni hallitsi muutkin toiminnot loistavasti.

"Tästä minä vain nousen ylös ja lähden liikkeelle."

"Näetkös, näin vain tossua toisen eteen."

Eleissähän on selvä osaamisen meininki ja tyyli kertoo, että tämä juttu hallitaan kyllä paremmin kuin uskoittekaan. Kun kerran kävely luonnistaa noin hyvin, voi muutakin tekniikkaa ottaa mukaan.

"Ai, tämä on se askelmittari. Joo, tällaisen isi varmaan ostaa minullekin."

Täytyyhän sitä toki naisen ruveta askeleita laskemaan. Jos ei nyt ehkä ihan alkuun aseta vuorokausitavoitteeksi viittätoistatuhatta, niin ehkä viisitoista kuitenkin.

Ennin luota palattua tehtiin vielä illalla pari kipakkaa lenkkiä Mûmakin kanssa. Minä kävin saunassa ja vietin loppuillan telkkarin edessä neule kädessä. Mûmak kavereineen oli sillä välin kait väsähtänyt kesken leikin.

...tämä ei ole edes lavastettu vaan aito tilanne...