Jawa-muru, minun ja Mûmakin lempikoira kävi tänään. Minä olin vielä töissä, kun Jawa kävi hakemassa Mûmakin metsälenkille.

Sinä aikana, kun pojat peuhasivat metsässä, minä valmistelin korvapuustien leivontaa. Illan mittaan niistä tuli valmiitakin. Kypsiä ne ainakin olivat vaikka ulkonäkö oli kieltämättä aika omituinen. En yleensäkään saa korvapuusteja pysymään kasassa, mutta tänään taisin ylittää itsenikin. Mûmakia se ei haitannut, kun voi telmiä Jawan kanssa.

Jawa on kyllä näissä mittelöissä aika ylivoimainen. Mutta se on niin kiltti, että antaa Mûmakin retuuttaa itseään vaikka kevyesti kykenee pitelemään tämän pienen lunninpennun paikallaan yhdellä tassulla.

Puruluista, aktivointileluista ja kaikesta muusta oli vain pakko välillä vähän kisata.

Ja koska Jawa ei tullut yksin vaan oli ottanut mukaansa myös Henun ja Thomaksen, piti Mûmakin esitellä heillekin lunnikoirien bravuureja.

 Niska taipuu.

Ja jalat kääntyy sivulle.

Näissä vääntymisissäkin on kyllä yksilöeroja. Mûmak on taatusti sieltä notkeimmasta päästä. Kevyesti heittää päänsä taaksepäin, jos selän takana on jotain mielenkiintoista. Nortti oli paljon jäykempi. Mûmakhan on tuollainen venyvä pitkäsääri. Korvapuusteja kun leivoin, nousi kurkistamaan, että mitä siellä tapahtuu. Venyttää jalkansa mitä korkeimpien kaappien päälle ja työntää nenänsä joka paikkaan.

Mutta kyllä molemmat koirat sitten jossain vaiheessa rauhoittuivat. Mûmak tietenkin on vielä sen verran pentu, että piti viimeiseen asti jotain päästä yrittämään.

Mutta totesi sitten, että mikäs tuollaisen turvamiehen kanssa on ollessa.

Ei muuta kuin rauhoittumaan vain.

Ja pianhan kumpaakin rupesi unettamaan.

Ja miten se minuakin nyt jo väsyttää.