Kaunis päivä, joten lähdettiin heti aamusta eli kymmeneltä Susannan kanssa kävelylle kohti Vantaanjoen suuta. Mûmak oli tosi innoissaan eli rasittava.  Hyökkäili kaikkien ohikulkevien luokse, hyppi ja pomppi holtittomasti ja oli täynnä intoa ja elämänriemua. Vanhankaupunginlahdella vesi oli vähän hyhmässä. Ei jäässä kuitenkaan vaikka ruoho oli ihan kohmeista.

Vantaanjokisuulla oli miehiä rivissä siikaa lippoamassa. Kukaan ei ainakaan sinä aikana, kun me katsottiin, saanut mitään. Mutta tärkeintähän ei tietenkään ole saalis vaan pyytäminen. Lippoaminen on mukavan rauhallista kalastusta.

Sillan yli mentiin toiselle puolelle. Susannalla oli fiilis kuin olisi japanilaisen turistin matkassa, kun koko ajan otettiin valokuvia. Siis sillalla

ja sillan jälkeen.

Vantaanjokisuu on kaunista seutua vanhoine rakennuksineen. Ja ruskaväritkin alkavat pikku hiljaa ilmestyä maisemaan.

Mûmak on näköjään vähän kaltevalla pinnalla tässä. Sen sijaan minun sylissä on tukevasti suorassa.

Minä en pidä Mûmakista kiinni näissä koskikuvissa sen takia, että Mûmaki pelottaisi, vaan sen takia, että minua pelotti. En yhtään uskonut, etteikö Mûmak voisi hypätä alas veteen.

Ihan mukavasti vettä virtasi uomassa. Aina se on yhtä ruskean ja likaisennäköistä putouksesta alas tullessaan. Mutta mukava sitä on käydä katsomassa.

Tänään oli aika tarmokas päivä. Kävelyn jälkeen tein ruokaa, kävin pyykillä ja illan päätteeksi oli vielä sauna. Ennen saunaa Enni kävi perheineen meillä. Mûmak oli kovin kiinnostunut etenkin Ennin leluista.

Viimeisellä iltalenkillä jotkut typerät pojankoltiaiset heittivät raketin ihan meidän kantapäille. Mûmak pelästyi aivan kamalasti. Repi itsensä pannasta irti, eikä meinannut uskaltaa tulla edes minun luo. Toivottavasti tämä ei vaikuta sen tuleviin rakettikokemuksiin.