Aamulla heräsin pari minuuttia ennen kellon soimista. Olen siirtänyt herätyksen puoli tuntia myöhemmäksi kuin yleensä. Tämä uusi ajanlasku on ollut käytössä muutaman viikon. Ilmeisesti elimistöni on nyt tottunut sekä uuteen heräämisaikaan että talviaikaan. Ellen ole hirveän väsynyt, herään yleensä hiukan ennen kuin herätys alkaa ääntelehtiä.

Koirat olivat vielä unessa, joten sain rauhassa puuhastella niin pitkään kunnes rupesin ruokapusseja rapistelemaan. Jawa aloitti silloin pienen tasaisen uikutuksen. Käytiin kuitenkin ensin lenkillä reippaan tuulen ja pienen pakkasen virkistäminä. Jawa virkistyi niin, että pyrki koko ajan syömään keppejä. Jätti kepin maahan, kun käskin ja nappasi heti seuraavan. Mûmak sitten yritti iskeä kiinni niihin Jawan hylkäämiin tikkuihin, piilottaakseen ne johonkin puskan juureen. Ei ollut kovin nautinnollista komennella koko ajan molempia. Jawa sentää tottelee puhetta, mutta Mûmak ei reagoi yleensä mitenkään. Mutta hengissä kuitenkin kaikki aamuhässäkästä selvittiin.

Töissä vierähti taas mukavasti aikaa. Kaikenlaista puuhastelua ja yksi suht iso uusi hommakin minulle nakitettiin. Ja kun sitten vihdoin pääsin lähtemään, satoi... lunta.

Koirista oli tosi mukavaa olla lenkillä, kun oli lunta. Annoin niiden taas kalliolla vähän kirmata ja sitten vielä käveltiin aika pitkään. Märkiä olivat, kun kotiin päästiin. Ja olin minäkin märkä, sillä se "lumi" oli enemmänkin rännänsekaista vettä. Mutta oli sitä maahankin vähän tarttunut.

Mûmakin kanssa sitä parvekkeelta kahdestaan ihailtiin. Jawa ei halunnut tulla vaikka yleensä viihtyy ulkona. Jostain syystä parveke ei ole tällä jaksolla yhtään kiehtonut Jawaa. Olisko se liian ahdas tai muuten epämukava.

Jos lumen määrästä voisi valittaa, niin tuuli kyllä oli ihan kiitettävä. Välillä puhalteli sellaisella voimalla, että molemmat koirat nousivat kuuntelemaan, että mikä siellä nyt paukuttaa.

Annoin taas molemmille koirille puruluut. Mûmak otti omansa ja kanteli sitä ympäriinsä. Jawa ei edes koskenut omaansa, mutta meinasi tosissaan varastaa Mûmakin luun. Kunnolla ärisi ja hampaitaan näytteli. Kielsin tiukasti, koska luut ovat täsmälleen samanlaiset. Jawa uskoi, mutta lopputulos oli kuitenkin se, että Jawalla oli molemmat luut.

Mûmak mietti kiivaasti, miten ihmeessä saisi toisen luun itselleen.

Mutta ei se onnistunut edes hammastelemalla.

Molemmat luut jäivät Jawalle. Koomiseksi asian tekee se, ettei oikeastaan kumpikaan koira erityisemmin välitä koko luista. Mutta pakko yrittää ihan vain sen takia, ettei toinen saisi.