Onhan se aika hirveää, kun tuuli ujeltaa, ulvoo ja kolisee koko illan ja puoli päivää. Nuo seinät ovat kuitenkin ihmisten tekoa, miten minä voin olla varma, että ne kestävät. Kyllä suurimman osan ajasta kuulosti siltä, että kappaleita sieltä irtoilee. Ja entäs, jos koko talo romahtaa, miten minä tuon "pomon" pelastan. Se on aika painavassa kunnossa koko ajan.

Ja entäs sitten, kun ulos piti lähteä. Kyllä siinä väkisinkin hengästyminen puskee päälle ja läähätys alkaa vaivata. Siellä se viima iskee nurkkien takaa ja pyörittää ilmaa ihan mihin suuntaan sattuu.

Kun minullakin on neljän jalan kanssa tekemistä, jotta pysyisin paikallani, niin miten muka "pomo" pystyisi siihen kahdella jalalla seisten. Kaatuuhan se varmasti. Ja minunko se sitten pitäisi ottaa kiinni. Hyvä, kun kykenen sitä silmällä pitämään.

Ihmeen rauhallisena se pysyy täällä sisällä. Istuu vain nojatuolissa ja neuloo. Olen ihan varma, että sitä pelottaa, mutta hyvin se pelkonsa peittää. Pakko tässä on minunkin teeskennellä rohkeaa, ettei "pomo" ihan kokonaan romahda. Yritän valvoa ja vahtia mahdollisimman pitkään, mutta en minä ikuisuuksiin jaksa.

Tämä on ollut rasittava päivä.