Ihme kukkuja tuo "pomo". Valvoi pitkälle yli puolen yön ja jo neljän maissa oli parvekkeella riehumassa kameransa kanssa. Pakko oli minunkin vääntäytyä sitten katsomaan, että mikä siellä nyt niin ihmeellistä on, ettei nukkua saa.

1281079940_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuulemma ihanan värinen auringonnousu.

1281080040_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

No eihän tuo nyt paha ole, mutta kun se aurinko aina nousee ja laskee, niin tartteeko siitä sitten jatkuvasti riehaantua. Minä kömmin takaisin nukkumaan.

1281079779_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvittelin, että saa sitten aamulla ihan kylliksi nukkua. Mutta mitä vielä! "Pomo" oli laittanut kellon soimaan jo ennen kahdeksaa. Piti mennä jumppaan. Arvatkaa, menikö. Juu, ei mennyt. Mutta ei sitten nukkunutkaan. Ja koko päivän haahuili kuin haamu ympäriinsä puoliunessa. Käytti se toki minua lenkillä ja hoiti muutenkin pakolliset jutut. Ja kävi siellä jumpassakin sitten myöhemmin.

1281110487_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Päivälenkillä nähtiin tällainen viehättävä herra. Tosi mukava tyyppi. Ja nähtiin me muitakin mm. laivakoira, jota oli viimeksi pentuna moikattu. Mutta "pomon" ajatukset olivat niin muissa jutuissa, ettei muistanut kuvia ottaa.

Iltalenkillä sitten näin jotain tosi mukavaa.

1281122991_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jawa tuli vastaan. Eikä siinä kaikki. Jawa tuli meille. Nauru Oli niin kiva tavata taas paras ystäväni. Hymy

1281123106_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Halailtiin.

1281123053_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Poskisuukkoja vaihdettiin.

Mukava ilta oli. Aurinko yllättäin laski ja "pomo" alkoi taas kameransa kanssa hillua.

1281123196_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nyt ei kuitenkaan taivaanrantaa kuvaillut vaan keskittyi ihan Jawan profiiliin ja auringon värjäämään turkkiin.

1281123787_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mikäs siinä, ihan hieno profiilihan Jawalla on. Kovin se kiltiltä näyttää. Vaikuttaisi varmaan nössöltä ellei olisi niin valtavan iso.

1281123896_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jawa läähättää paljon hillitymmin kuin minä. Vähän vain suutansa pitää auki. Minä tuuletan ihan täysillä.

1281123717_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

En kyllä tiedä, oliko se ihan välttämätöntä näin hirveästi noita kuvia ottaa.

1281123932_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kyllähän tuo turkki ruskea on paistoi siihen laskeva aurinko tai ei.

Jawakin sitten aikanaan kyllästyi valokuvamallina oloon ja hipsi sisälle.

1281123402_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Löysi jostain luuni ja alkoi kaluta sitä kuin omaansa.

1281123498_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Minä siihen lähelle hiippailin selittämään, että oikeastaan se on minun.

1281123452_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jawa teeskenteli kuuroa ihan kuin ei olisi tajunnut, mitä minä selitin.

1281123583_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kyllä minä sen siitä ajan mittaan hivutin itselleni. Sitten Jawa vei sen. Ja sitten minä. Lopulta "pomo" otti sen ja sanoi, että liikaa metelöimme. Enhän minä. Viaton Jawa kovaäänisesti vaati minua irrottamaan otteeni.

Siitä me sitten rauhoituttiin. Katseltiin parvekkeelta yhdessä, mitä naapurustossa tapahtuu. Nukkumaankin ruvettiin. "Pomo" se vain valvoi. On varmaan taas aamulla väsynyt. Menisi ajoissa sänkyyn, mokoma. Otsan rypistys

Puollustuksen puheenvuoro: Olen aina kuvitellut olevani aamuihminen, kun herään aikaisin. Mutta nyt rupeaa tuntumaan, että olenkin enemmän ilta- tai yötyyppi. Mitä pitemmälle yö kuluu, sitä tarmokkaampi ja aikaansaavampi olen. Se, että sitten taas aamulla herään aikaisin, taitaa olla vain joku opittu paha tapa, josta pitäisi päästä irti.

Ja nuo lainausmerkit Pomon ympärillä on tyhmät ja lapselliset. Otsan rypistys Menen vaikka lueskelemaan jotain.