Aamulla nukuttiin pitkään. Siis minä nukuin. Mûmak yleensä nousee samaan aikaan kuin minä, kellosta välittämättä. Yksi hyvä puoli myöhään nukkumisesta oli, että tavattiin aamulenkillä kamuja. Yleensä kukaan muu ei ole liikkeellä silloin, kun minä menen aamulenkille. Nyt Mûmak sai ensin peuhata itsensä väsyksiin Lilin kanssa ja sitten vielä törmättiin Noomiin.  Eli siis leikkiä riitti.

Teki kovasti mieli mennä katsomaan suuria purjelaivoja Mûmakin kanssa, mutta kun ohjelmassa luki kuntosalia tämän päivän kohdalla, aika ei riittänyt kaikkeen. Mentiin siis päivälenkillä pitkästä aikaa Herttoniemen vanhalle hyppyrimäelle. Siellä oli paljon porukkaa kauniin päivän kunniaksi. Lintubongareita tietenkin. Mekin nähtiin kanahaukka.'Nauru Ja muuta jengiä myös. Mutta, kun aikamme odoteltiin, pääsi Mûmak poseeraamaan samalle pöydälle kuin silloin alkukesästä pentuna.

1255277195_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pentuna Mûmak pysyi pöydällä hyvin, kun ei uskaltanut tulla alas. Nyt vaati vähän komentamista. Mutta ihan hienoja poseerauksia tuli komentamallakin. Nauru

1255277052_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Portaat mentiin tietenkin taas alas. Nyt Mûmak oikeasti kulki ne itse vaikka olivat jäiset ja kuuraiset. Pakkasta oli yöllä ollut sen verran paljon, että lätäköt olivat jäässä.

1255277320_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lenkin jälkeen minä sitten menin kuntosalille ja vielä elokuviin. Kävin katsomassa 'Miehet, jotka vihaavat naisia', (http://www.leffatykki.com/elokuva/miehet-jotka-vihaavat-naisia) kun sitä monet ovat kehuneet ja kun kakkososakin on teattereissa. Olihan se ihan katsottava kuva, kun ei ollut juonesta hajuakaan. En ole kirjaa lukenut. Mutta ei ehkä kuitenkaan juuri se minun kuva. Kait minä silti joskus sen kakkososankin katson. Tämä tuli valituksi nyt lähinnä sen takia, että niistä leffoista, joita olen ajatellut katsoa, tämä alkoi sopivasti, kun tulin kuntosalilta pois.

Illalla sitten vielä käytiin hyvin pitkällä lenkillä. Mûmkin lenkit ovat ratkaisevasti pitentyneet, kun minä hankin askelmittariin uudet paristot. Kieli ulkona