Kyllä minä Mûmakin ulkoilutin toki kuten kuuluu. Lyhyitähän ne lenkit oli, mutta tarpeelliset ja tarpeet ja tarpeelliset tarpeet tehtiin. Mûmak on taas täysin ok tuon ruoansulatuksen suhteen. Onhan tämä vähän tragikoomista. Mûmak taitaa olla niitä vahvamahaisimpia koiria, mitä tässä perheessä on ollut. Mutta kun kyseessä on lunnikoira, niin jokainen muutos mahan toiminnassa on huutomerkki. Mutta taas siis tasaisella mennään.

Tämä opetusputki on toki mukavaa, mutta myös uskomattoman rankkaa. Ja koetteleehan se Mûmakiakin, joka joutuu väkisin olemaan paljon yksin.

Minähän vain kuvittelen, että se syyttävästi katselee. Tosiasiassa se miettii, saisko jotain kerjätyksi minulta.

Ja jos ei saa minulta mitään, huvittelee itse. Tässä kävi kyllä niin, että vahingossa kaivoi piilotetun siankorvan esiin.

Ja sitten vain uudestaan piiloa etsimään.

Siankorvan annoin aamulla, kun oli huono omatunto tästä jatkuvasta poissaolosta. Mûmak olikin sitten päivän mittaan sitä piilotellut oikein kunnolla. Oli joka paikka käännetty nurinniskoin. Nyt Mûmak nukkuu sängyllä, joten oletettavasti korva löytyy minun tyynyn alta, kunhan tästä joskus menen nukkumaan.