"Pomon" nettilakko on kyllä vähän katkinainen, mutta ilmeisesti se yrittää pitää yllä jonkinlaista harhakuvaa, kun minä joudun tässä raportoimaan koko ajan. Ei se mistään ole pudonnut viime aikoina. Tärähtämiset on ihan vanhaa perua.  Mutta mahaansa ja päätänsä se koko ajan valittaa. Menee kuulemma lääkäriin vasta, jos tauti rupeaa haittaamaan työntekoa. Lomailla voi kuulemma ihan hyvin puolikuntoisenakin. Minä kyllä melkein uskon, että on se sairas. Keskiviikkona otti vain kaksi kuvaa!  Ei siis ollut mitenkään kiire niitä tallentamaan, kun palasi hummailemasta. Oli vain taas niin innoissaan niistä hevosista.  No, mutta tässä on siis keskiviikon ainoa kuva minusta ja yhdestä neitistä.

Torstaina oli sitten sellainen merkittävä päivä, että minun piti mennä yöksi Ennin luokse hoitamaan sitä. Ennin ensimmäinen yö ilman äitiä, joten minulla oli suuri vastuu. Enni halusi ehdottomasti näytellä minulle kirjojaan.

Arvatkaa oliko vaikeaa teeskennellä innostunutta.

Mutta minähän tietenkin hoidin homman kunnialla kotiin. Ja näytin sitten vuorostani vähän, millaisia oikeasti hyvät leikit ovat.

Tätähän olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta "pomo" hössäsi ja hätäili, ettei vain nyt mitään vahinkoja satu. Miten ihmeessä voisi sattua. Minä pidin koko ajan Enniä silmällä. Jopa silloin, kun kävin tarkistamassa, onko tukka hyvin.

Olen minä kyllä aika tyylikäs, vai kuinka. Ihan näin vaatimattomasti kyselen.

Se Ennin hoitohan meni ihan mukavasti. Vähän minua epäilytti, kun "pomo" laittoi Ennin sänkyyn ja pani oven kiinni, etten minä sinne pääsisi. Sieltä kuului itkua ja kitinää, joten minun oli ihan pakko päästä varmistamaan, ettei "pomo" kiduta sitä lasta. "Pomo" ei siitä tykännyt. Väitti, että herätin juuri nukahtaneen lapsen. Miten niin nukahtaneen.  Kuulinhan minä sen kitinän. Ja yöllä, kun Enni siellä huoneessa äänteli, olisin halunnut mennä heti tarkistamaan, mikä on hätänä, niin "pomo" ei laskenut.  Sanoi, että odotellaan nyt pari sekuntia, jos se hiljenisi. No, hiljenihän se, mutta en minä ole oikein varma, onko tuo oikea tapa hoitaa pentuja. Pentujen luo mennään heti, kun ne vinkaisee, ilman mitään odotteluja. Muutenkin siellä Ennin asunnossa oli kaikenlaista yöelämää. Joku liikkui jossain ulkona ja minunhan piti nousta tarkistamaan. Pari kertaa "pomo" laski minut pihallekin, kun se on aidattu. Kävin sitten samalla siellä vähän merkkailemassa siltä varalta, että joku yrittäisi ihan pihalle tulla. Rankkaahan tuollainen yöaktiivisuus on, joten olin tyytyväinen, kun aamulla Ennin herättyä ja syötyä, tultiin tänne omaan kotiin.

Enni täällä niiden ponien kanssa taas vähän leikki. Minä vain tässä tarkistan, ettei niissä ole mitään vaarallisia osia. Muutamaa kokeilinkin. Eihän se ole hyvä, jos häntä tai harja kovin helposti lähtee irti. Sellainen voi olla noille pennuille vaarallista. Mutta ei se "pomo" taaskaan ymmärtänyt. Kielsi minua repimästä ja tuhoamasta Ennin leluja. Minä mitään repinyt tai tuhonnut. Tein vain turvallisuustarkastusta.

"Pomo" meni sitten vielä Ennin kotiin, mutta minä en enää jaksanut. Ajattelin, että kait se iso ihminen nyt yhden lapsen kykenee päiväsaikaan hoitamaan. Olin osuuteni tehnyt ja tarvitsin unta. "Pomo" sitten aikanaan palasi ja oli ilmeisesti selvinnyt ainakin joten kuten. Kaikenlaiset perusjutut kuten syömiset ja ulkoilut hoidettiin ihan kuten tavallista, mutta illalla minun oli pakko vähän kysellä, mitä nyt oikein tapahtuu. Ulkoa kuului omituisia ääniä taas.

"Pomo" selitti, että se on joku Bono, joka on esiintymässä olympiastadionilla. "Pomokin" menee kuulemma huomenna sitä kuuntelemaan vaikka ovat sadetta luvanneet. Siellähän sitten kastuu.  Taas niitä outoja ihmisjuttuja! Lenkille meno sateessa on aina vastenmielistä, mutta sade ei kuulemma vaikuta siihen, että Bonoa on kuultava. Ihan hyvä nimi sinänsä tuo Bono. Koiralle sopiva. Iskevä kaksitavuinen. ...siis, että ihminen...  No, joo. Huomenna sitten varmaan kuulen enemmän.

Hanhiparvet ovat kasvaneet. Sen minä ymmärrän. Ja sen, että muutaman päivän päästä on taas täysikuu. Bonot olkoot ihan mitä ovat.