Kovin harmaana valkeni päivä. Aamulenkin aikoihin vähän sateli, joten ihan vain lyhyehkö peruslenkki tehtiin ilman sen kummempia kiemuroita. Lenkin jälkeen koirat siirtyivät normaaliin päivärutiiniin.
Minä käväisin pikahieronnassa ja yritin sen jälkeen asennoitua tulevaan työpäivään. Imuroin melkoiset määrät kiviä, hiekkaa, mutaa ja karvoja ja jopa vähän teeskentelin pölyjä pyyhkiväni. Olen joka päivä muutaman kourallisen karvaa harjannut Jawasta, mutta näyttää sitä riittävän vähän leviteltäväksikin. Pyykilläkin kävin, jotta olisi puhtaita vaatteita huomiseksi. Pyykin takia päivälenkkikin jäi ihan nysäksi, josten piti illalla vähän enemmän antaa pojille liikuntaa.
Aloitettiin hyppyrimäeltä.
Mûmak aluksi vähän epäröi, seuratko Jawaa vai pitääkö minua silmällä.
Mutta kun huomasi, että kyllä minäkin alaspäin olen tulossa, pyyhälsi Jawan kanssa eteenpäin.
Ja hyvin nopeasti koirat etääntyivätkin minusta vaikka omasta mielestäni ihan reippaasti askelsin.
Alhaalla poimin sitten molemmat taas narun jatkoksi, kun alueella liikkuu kuitenkin muitakin ulkoilijoita. Suunnattiin sänkipelloille.
Siellä kaverukset suunnistivat peräkanaa kohti auringonlaskua, mutta toppuuttelin vähän, että eipäs niin hoppua.
Mûmak täälläkin tiukasti tarkkaili minua, etten vain häviä. Mutta Jawa tulee kyllä paljon hienommin luo vaikkei koko aikaa pidäkään minua silmällä. Se tulee käskystä heti luo ja asettuu oikealle puolelle jalan viereen. Hienosti Henu on sen saanut oppimaan. Mûmak ryntää antilooppiloikilla kohti ja saman tien ohi, tekee äkkikäännöksen ja pyyhältää toiseen suuntaan. Sille pitää oikein tiukasti sanoa, että nyt olisi hihna syytä tulla hakemaan. Muutenkin Mûmak oli taas niin täynnä energiaa ja elämänriemua, että Jawakin jäi välillä tuijottamaan sitä ihmeissään. Vaikka Jawakin juoksenteli ympäriinsä, se tuntui kuitenkin hyvin aikuisen hillityltä, kun vertasi Mûmakin päättömään kohellukseen.
Molemmat kyllä pysähtyivät kuuntelemaan koirapuistosta äkisti kuulunutta hirveää haukkumista. Oli ilmeisen mielenkiintoinen viesti, mikä sieltä kantautui.
Valjaat on kivat, kun niissä on niin hyvät heijastimet, mutta kuvien oton kannalta ihan vihonviimeiset kapistukset. Sen verran on pimeää, että lähikuviin tarvitaan salamaa, jos aikoo vähänkään tarkkoja kuvia ottaa.
Pellolta jatkettiin sitten matkaa kohti auringonlaskua. Merta ajattelin vähän vilkaista, mutta kovin lähelle en kuitenkaan viitsinyt mennä.
Vaatii näköjään vähän mielikuvitusta tämän pienennetyn kuvan kanssa. Tuossa ruoikkoalueella laiduntaa iso lehmälauma. Tekevät luonnonsuojelutyötä eli estävät lahtea kasvamasta umpeen.
Kommentit