Ja oli Mûmak innoissaan iltalenkillä, kun kaikkialla oli vaihteeksi kinoksittain uutta lunta. Onneksi siinä pyryssä ei kukaan muu liikkunut, joten voin antaa Mûmakin taas kerran viilettää onnessaan pitkin ja poikin ilman mitään hihnoja tai muita kahleita.

Aamu oli kylmä ja kaunis. Uskomattoman hieno sumu peitti peltoja ja metsiä auringon noustessa. Aika maagiset näkymät.

Tässä vähän maisemaa työhuoneen ulkopuolelta ennen seitsemää.

Ja tässä maisemaa työhuoneen ikkunasta seitsemän jälkeen.

Mutta ei päivän ihmeet tähän loppuneet. Iltapäivä lenkillä kävelytiellä ihan kodin lähellä tuli vastaan tosi outo otus. Näitä aika harvoin täällä liikkuu, mutta tänään oli.

Kulkuset kilisivät, vauhti oli hurjaa ja kyydissä lapsia kasapäin. Mûmak haukkui ja halusi perään.

No pitihän meidän mennä tarkistamaan, että oliko se todella hevonen vai nähtiinkö vain omiamme. Oli se hevonen, leikkikentällä lapsikatraan ympäröimänä. Mûmakista se oli tosi mielenkiintoinen. Eikä Mûmak enää haukkunut, kun se ihan rauhallisesti pysyi paikallaan.

Ihanhan tuo hyvältä näyttää. Hevonen.

No, mutta nyt se kaatui tuonne. Pyöriskelee. Mitä se tekee? Ai se taisikin vain piehtaroida lumessa. Sen minäkin osaan. Ja se on kyllä kivaa.

Minä kävin vielä uintitekniikkaa hiomassa. Se rintauinti sujuu, mutta selkää uidessa meinasin hukkua ja vapaauintia kykenen uimaan vain hengittämättä pää veden alla. Pitäisköhän vähän treenata joskus.

Niin ja nyt sitten sataa lisää lunta eli aika täydellinen päivä taas.