Jotenkin tähän rooliin on jo niin kasvanut, ettei sitä edes huomaa. Mutta yritän kuitenkin muistaa lasteni syntymäpäivät. Toistaiseksi olen onnistunut, kun siirrän ne aina uuteen kalenteriin ja jopa muistan lisätä vuoden. Mummona olen ollut vajaata viikkoa vaille kaksi vuotta ja se on minusta edelleen aika koominen rooli esitettäväksi. Mummotettavaa tänään tapasin ja me tanssittiin.

1296764007_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mummotettavan hamonen helisi somasti,

1296763811_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

eikä tanssimisessa ollut mitään koomista elementtiä vaan se oli vakavasti otettavaa puuhaa.

Mûmakin omistajana olen ollut vajaat neljä kuukautta vaille kaksi vuotta. Se on aika ristiriitainen rooli. Tänään on taas tuulen huminaa, television kuvia ja ulkoa kuuluvia ääniä kammottu oikein urakalla. Mutta väliaikoina on hilpeitäkin oltu.

1296763405_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Silmät pystyssä kuitenkin varmuuden vuoksi aina käyty tarkistamassa, missä mennään ja mikä jyrisee.

1296763544_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Irvistyttäähän se välillä.

Ja luntaräntää on taas tänään satanut. Että hyvin on talvi voimissaan.