Tänä aamuna yllättäin muistin, että tämänhän piti olla totuudenmukainen kertomus Mûmakista ilman mitään sensurointeja. Asia tuli mieleeni, kun yllätin koirapojan aamulenkillä aterioimassa ihmisen ruoansulatuskanavan läpi tulleita ravintoaineita. Ällöä!  Pidin tiukan puhuttelun. Toivottavasti tehosi. Täytyy ruveta tarkemmin pitämään silmällä, missä kaverin kuono milloinkin on. Tuttavapiirissä on ollut kyllä ennenkin näitä paskanjauhajia, koirissakin, mutta en nyt sellaista suoranaisesti kaipaisi. Täällä ruuhka-Suomessa kun riittää noita hädänyllättämiä ihmisiä.

Lisäksi eilen oli joku koira merkannut olohuoneen pöytäliinan kulman ihan vain pikkuisen. Mûmak ei asiaan sen kummemmin reagoinut, joten epäilin ensin Jawaa vaikka olisi se Minikin voinut olla vaikka narttu onkin. Mutta tarkemmin asioita tuumittuani ajattelin, että miksei vaikka Mûmak. Mutta oli kuka oli, se on mennyttä, eikä sille sen kummempaa enää voi. Toivottavasti se, joka jäljen jätti, on nyt tyytyväinen, eikä toista temppuaan.

Ja kun kerran tässä ruvettiin avautumaan, niin otetaan vielä kolmas kerta, joka toden sanoo. Muutama päivä sitten aamulla Mûmak nousi touhottamaan heti, kun minä kömmin sängystä. Yleensä se vain laiskasti siirtyy minun paikalle sängyssä ja odottelee uloskomentoa. Kun se siinä jaloissa pyöri ja pyöri, ajattelin, että kait sillä on nyt sitten hätä. Sanoin, että mennään just ulos, kunhan vain saan itse ensin käydä vessassa ja pukea päälleni. Mûmakin mielestä aikaa kului liikaa, joten se väänsi kakat eteiseen suoraan minun eteen. Mutta se näytti niin katuvalta, nololta, kärsivältä, että enhän minä voinut mitään siihen sanoa. Sillä oli hätä. Se oli kertonut, että pitäis äkkiä päästä ulos. Minä viivyttelin, joten minun vika. Mûmak ei suoranaisesti pyydä ulos siten, että haukkuisi tai uikuttaisi. Mutta tiedän sen käytöksestä, milloin on tosi kyseessä. Tällä kertaa en vain uskonut.

Niin ja on tässä vielä yksi epäkohta eli kerta kiellon päälle. Mûmak haukkuu ovikelloa tai jos joku tulee omilla avaimillaan sisään. Ja joskus uikuttaa, kun minä tulen illalla myöhemmin. Näihin juttuihin paneudumme jatkossa tarkemmin.

No niin, nyt kun on tullut kaikki ikävät jutut kaivelluksi, palataan tähän päivään. Märännäköisenä valkeni aamu. Yöllä taas satoi, mutta ei enää aamulenkin aikaan. Harmaata oli kuitenkin.

Taivas on harmaa ja maa ruskea, joten syksyiseltä näyttää.

Puiden silmut ovat kuitenkin jo avautuneet, joten pian vihertää muukin kuin ruoho.

Sammalikot ja jäkälät tykkäävät märästä ilmasta. Oikein hehkuvat sateen jälkeen.

Ja tietenkin kevään kuuluvin merkki on täällä eli moottoripyörät.

Mûmakin innostus moottoripyöriin on säilynyt talven yli. Niiden kulkua on pakko pysähtyä seuraamaan.

Iltapäiväksi kirkastui, joten kun tulin hieronnasta, mentiin kasvimaalle taas vähän punkamaan. Siellä oli paketissa valmiina Mûmakin juoksulanka. Ja hyvinhän se edelleen toimi.

Ei haitannut oleilua.

Ei estänyt auttamasta mansikkamaan kitkemisessä ihan syvemmältäkin.

Ei haitannut juurakoiden piilottelua kukkapenkkiin.

Kaikessa puutarhatouhussa tahtoo väkisin likaantua. Mutta toisin kuin minä, Mûmak puhdistautui ihan itsestään. Minun piti pestä sekä vaatteeni että itseni.

 

Kotimatkalla käytiin vielä ihailemassa leskenlehtikasvustoa hyppyrimäen mäessä. Siellä Mûmak sitten juosta pyyhälsi koko päivän edestä. Vaikka viihtyi ihan hyvin pellolla töissä auttaen ja ohikulkijoita katsellen, oli selvästi onnellinen, kun lähdettiin kotia päin. Ja kun sai vielä viilettää vapaana, niin päivä oli onnistunut.

Mûmak on sellainen höpsö pieni koira, joka sopii minulle hyvin. Vähän  rasittava kaikkine niine mörköineen, joita maailma on täynnä. Ja vähän rasittava myös hillittömässä innossaan pysyä ihan minun lähellä. Mutta toisaalta, tuleehan siitä vähän kiksejä, kun voi pitää koiraa irti vaikkapa leskenlehtien keskellä ja se vain katsoo, kun muut koirat menevät ohi. Ja totuuden nimessä on mainittava, että hyvin hyvin usein se on täysin kuuro.