Tänä aamuna ei Mûmakilla ollut mitään kiirettä ulos. Uni maistui vaikka minä olin jo tuntikausia huhkinut valveilla. Minä jostain syystä heräsin jo ennen kuutta. Yöllä satoi, mutta päiväksi näytti kirkastuvan. Viileä aamu silti oli vielä silloinkin, kun herättelin aamukahvin jälkeen Mûmakin lenkille. Lenkin jälkeen jatkoi unia.

Käsittämättömän pitkä ja hoikkavyötäröinen koira minulla on.

Minä menin sitten naistenkympille vaikka uhkaavia pilviä näyttäytyi taivaanrannassa. Heidi ei päässyt, mutta onneksi Elina oli mukana. Kaverin kanssa on mukavampi juosta, mutta ennen kaikkea ei tule niin helposti annetuksi periksi, kun on toinenkin juoksee. Niinpä sitten juostiin koko kymmenen kilometriä. Sää oli aika ihanteellinen. Ei liian kuumaa. Ei liian tuulista. Puolivälin kieppeillä vähän sataa ripsautteli, mutta vain niin vähän, että se vain virkisti. Olen aika ylpeä itsestäni, kun jaksoin juosta koko matkan. Alku meni vielä ihan kevyestikin. Seitsemän kilometrin kohdalla uupumus rupesi vähän vaivaamaan, mutta kävely ei käynyt edes mielessä. Ja loppukiriinkin riitti voimat. Aikaa meni tunti ja kymmenen minuuttia.

Kotona en sitten ole paljon mitään jaksanutkaan. Mûmakin kanssa peruslenkit vain. Annoin sen toki juosta nurmikentällä häntä suorana kymmenisen kierrosta, että sai vähän energioita puretuksi. Sisällä sitten otti sikatikun käsittelyyn.

Juu, katso vain. Minä olen näin kiltti ja hiljainen koira vaikket sinä huomioikaan minua tarpeeksi. Ihan kiltisti jyrsin vain omaa puruluutani.

Onkohan tämä jotenkin pilaantunut? Vähän ällö maku ainakin.

 

Jospa vain ihan näon vuoksi pikkuisen tästä kärjestä kaluan.

Siis, mitkä patjat ovat sekaisin. Minä olen vain tätä tikkua purrut. Tämähän on purutikku, joten minun on kait tarkoitus purra tätä.

Tässähän nämä patjat ovat ihan oikealla paikalla. Ja minä lepään niiden päällä kuten kuuluu. Mitä sinä oikein sekoilet?

En tiedä sekoilenko, mutta menen nyt kuitenkin vähän venyttelemään. Katson vaikka samalla jotain typerää telkkariohjelmaa.