Suunnilleen koko päivän on satanut. Sellaista pehmeää pakkaslunta ainakin toistaiseksi. Vieläköhän huomenaamulla Mûmak voi edetä hyppien kuin gaselli vai katoaako kokonaan tuonne hankeen.

Tänä aamuna taas nukuttiin lähes yhdeksään. Aamulenkin jälkeen join rauhassa kahvit. Se on niin mukavaa. Työaamuina moiseen ei ehdi. Mûmak tarkkaili lumitilannetta sen aikaa, kun minä luin hesaria.

Minusta on tullut laiska. En viitsi mennä parvekkeelle vaan otan maisemakuvat makkarin ikkunan läpi.

Minulla oli Ennipäivä. Ja Ennillä oli kävelypäivä. Tosi taitavasti osaa laskeutua alas seisomasta, mutta pienen kolmen askeleen pituisen matkan uskaltautui kävelemään. Mutta ennen mitään uhkarohkeita yrityksiä piti tietenkin tarkkaan harkita, pystyykö tähän suoritukseen.

Mutta kyllä sitten iloa riitti, kun ihan omin jaloin oli matkaa taitettu.

Sinä aikana, kun minä huvittelin Ennin kanssa, oli Jawa tullut viihdyttämään minua. Ehdin kotiin ennenkuin Jawa lähti ja sain jonkun kuvankin. Nätisti olivat kuulemma pojat taas leikkineet. Jawa jopa hellästi kirputtanut Mûmakia poskesta. Koirathan tykkää siitä, että niitä kirputetaan, vaikka esim. minusta kirputtaminen ei kovin hyvältä tunnu. No, oli välillä ollut vähän villimpääkin menoa.

Lähdettiin sitten samaa matkaa ulos, kun Jawa meni kotiinsa. Eteinen tuntui olevan koiria täynnä. Molemmat ovat yhtä innokkaita ulkoilijoita. Tai sanotaan, että Mûmak on innokas ja Jawa yli-innokas. Ja kun sellaista yli-innokasta koiraa on kolmekymmentä kiloa, siinä voi pieni eteinen käydä ahtaaksi.

Ulkona oli sitten enemmän tilaa ja molemmat omissa hihnoissaan. Sen verran paljon on kulkijoita, ettei viitsi pitää koiria irti. Jotkut pelkäävät kaikkia koiria, eikä vieraasta koirasta edes voi tietää, onko se kiltti. Olisihan se kiva ollut antaa poikien peuhata yhdessä, mutta joku toinen päivä sitten.

Seuraavasta kuvasta voisi tietenkin kuvitella, että Mûmakilla on kiire minun luo. Mutta ei sinne päinkään. Mûmakilla on kiire kaivamaan leipää hangen alta. Edellinen lunnikoira eli Nortti haistoi muutaman kymmenen metrin päästä paksun hangen alle jäätyneen leivän ihan kevyesti. Mûmak näköjään pystyy samaan. Ensin ajattelin, että lunnikoirilla on hirveä leivänhimo, mutta ehkä se onkin vain kätketyn ruoan himo. Ja meillähän ne kätketyt ruoat ovat yleensä leipää, kun näitä lintujen ruokkijoita piisaa. Ja vaikka sen ruoan laittaisi johonkin muualle kuin hankeen piiloon, linnut siirtelevät leipiä. Rasittavaa, vaikka osaan jo aika hyvin nähdä, milloin se leipä odottaa hangen alla. Sellaista intoa, kun ei näytä edes kiimainen narttu saavan aikaan. Onkohan muilla lunnikoirilla tällaisia tapoja? Kaikkihan ne piilottelee jotain, mutta kaivaako ne myös piiloja esille.

Jawa jatkoi sitten kotia kohti ja Mûmak jäi kaihoisasti katsomaan perään.

Ihan kiitettävän väsynyt on Mûmak ollut, kun Jawa kävi leikkimässä. Ja Henulle tiedoksi, että on putsattu korvia.