Miten se voikin tuo työnteko äkikseltään niin rasittaa. Työkaveri parin huoneen päästä oli lomailemassa, joten piti huolehtia, että perjantaiksi rupeaa tulemaan kysymyksiä. Vähän stressaa toisten tärkeiden asioiden hoitaminen. Omista nyt niin väliä vaikka omiakin oli. Neljältä heräsin, joten hyvissä ajoin ennen seitsemää olin tärkeilemässä ja yhdeksään mennessä olin jo sijaistamiset hoitanut. Ne sijaistamiset. Uutta pukkasi, mutta onneksi on tämä monen vuosikymmenen rutiini takaraivossa. Omat meni aika samalla nuotilla kuin ennenkin. Samat jutunjuuret ja vitsinpoikaset. Onneksi tuo kuulijakunta vaihtuu vuodesta toiseen.

Aamulla Mûmakilta pullahti oksennus ulos meidän molempien suureksi hämmennykseksi. Varmaan taas eilen jotain kivaa löysi ulkoa suuhunpantavaksi. Jäi sitten aamuruuatta, koiraparka. Minä tein eväät ja puin vaaleaa korusarjaa perusnorsujen seuraksi. Oli jotenkin sellainen vaalea olo.

1270567889_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Olisi mukava taas jotain uuttakin hankkia.

1270567951_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kovin oli harmaa tuo satukaupunkini taivaanrannassa. Aamulla ja aamupäivällähän satoi vettäkin, mutta iltaan päin tultaessa lopetti. Mutta harmaata ja utuista oli ilma edelleenkin. Vaaleaa kuten minun mielialanikin. Illalla kävin pilateksessa. Olen hikijumpannut ihan suht ahkerasti, kun minulla on projekti. Mutta venyttely on jotenkin jäänyt. Olen tällä hetkellä notkea kuin rautakanki, joten en esiinny suoranaisesti edukseni pilateksessa.

1270567201_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mutta tämä blogihan kertoo viehättävästä Mûmakista eikä minusta. Mûmakhan on tuollainen rauhallisuuden tyyssija, hillitty ja kaunis. Siitä ei ole mitään huolta eikä murhetta.  Lisäksi se mielellään auttaa minua kaikissa puuhissa kuten tyynyjen pöyhimisessä.

1270569535_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1270569759_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1270569962_img-d41d8cd98f00b204e9800998e