Viileä ja väsyttävä aamu. Pieni peruslenkki vain tehtiin ennen töihinlähtöäni. Aamukahvia juodessa Mûmak koko ajan pyrki syliin. Mutta ei sitä voi kovin kauan pitää, kun se pureskelee jatkuvasti. Kiltisti jäi kuitenkin taas katsoa napottamaan, kun lähdin. Mitään meteliä ei kuulu, kun lähden, eikä kun tulen. Toivottavasti ei siinä väliajallakaan.

Olin sen verran pitkän päivän töissä, että kun palasin kakka löytyi sanomalehdeltä ja oli tassuissa levinnytkin vähän sinne tänne. Mutta pesemällähän ne lähtee.  Kakkojen suhteen Mûmak olisi sisäsiisti, jos minä vain viitsisin käyttää sitä tarpeeksi usein ja säännöllisesti ulkona. Pissaaminen on edelleen ihan satunnaista. Kyllä se uloskin aina pissaa, mutta myös sisälle eri paikkoihin. Eipä siltä vielä oikein voi vaatiakaan siisteyttä. Aikanaan sitten oppii.

Heti kun kotiuduin tylsän työpäivän jälkeen, otin Mûmakin ja vein sen koirapuistoon. Siellä oli yksi kahdeksanvuotias shelti, jota ei pennun kanssa oleminen yhtään kiinnostanut. Mutta ei se Mûmakia haitannut. Huvitteli juoksentelemalla ympäriinsä itsekseen ja minun kanssa. Ja tietenkin syömällä heiniä.

Se on kuin isäntämiehet ennen vanhaan maalla, korsi suussa koko ajan.

Puistosta poistullessa törmättiin kahteen suunnilleen samanikäiseen pentuun, jotka keskenään telmivät. Syöksyivät sitten yksissätuumin Mûmakin kimppuun, eikä auttanut vaikka Mûmak heittäytyi selälleen. Se ei oikein osaa noiden pentujen kanssa painia, kun ei ole ketään sopivaa tuttua sellaiseen. Toivottavasti joskus päästään vaikka tuonne koirapuistoon yhtä aikaa pentujenkin kanssa. Nämäkin kyllä olivat massaltaan ihan eri kaliberia kuin hontelo Mûmak. Pakko oli sitten pelastaa Mûmak syliin, etenkin, kun Mûmak oli hihnassa ja kaksi muuta vapaana.

Kotona ehdittiin syödä, kun saatiin kutsu grillaamaan. Ruoka on taas tänään maistunut tosi hyvin Mûmakille ja minullekin.  Grillimakkaraa Mûmak ei kuitenkaan saanut vaan joutui tyytymään koiranruokanappuloihin.

Vieraassa paikassa kyllä huomaa, millainen kiusankappale pieni pentu on. Koko ajan tunkemassa paikkoihin, mihin ei saisi mennä, keräilemässä tavaroita ja karkailemassa naapuri pihaan. Niinpä Mûmak saikin sitten olla aika paljon sylissä, jossa se tietenkin puri ja potki.

Hetkeksi rauhoittui kuvausta varten. Sen verran linssilude on kuitenkin.  

Omalle peilikuvalleen Mûmak ärisi pitkiä aikoja, yritti leikkiä sen kanssa ja saada sen kiinni. Selvästi tajusi, että koirahan sieltä katselee, mutta ei tainnut tajuta, että se on nimenomaan hänen oma kuvansa. Ikkunasta heijastuva kuva kelpasi yhtä hyvin hyökkäysten kohteeksi.

Kotimatkalla huomasin, että kovasti se taas autoihin ja pyöriin ja ääniin kiinnittää huomiota. Täytyy mennä pian taas keskikaupungille ottamaan siedätyshoitoa. Minä vain olen ollut niin saamaton ja väsynyt, etten ole viitsinyt lähteä matkustelemaan. Huomenna voisin töiden jälkeen kokeilla, jos ilma on ok. Ja jos saan itseni potkituksi vauhtiin.