En mennytkään hummailemaan vaan oli töissä ja pitkään. Sen jälkeen oli pakko jotain liikuntaa harrastaa, kun kerran humma oli jäänyt väliin. Päätin aloittaa tämän vuoden juoksukauden, joten mentiin Mûmakin kanssa koirhölkälle. Hölkkää tosin häiritsi se, että olin ottanut kameran mukaan. Mutta tuli sitä liikuntaakin kuvien ohella.

Sen verran myöhään oltiin, että auringonlasku oli jo käynnissä. Mûmak joutui olemaan koko ajan kiinni, koska turhan usein jouduttiin käyttämään tai ainakin ylittämään latuja. Jokainen polku, jota käveltiin, päättyi enemmin tai myöhemmin latuun, yleensä enemmin.

Lumista oli metsässä ja polut kapeita, tosi vaikea juosta liukkailla vaelluskengillä. Ne ei kyllä muutenkaan ole juoksuun soveltuvat, mutta ei tuolla vielä voi lenkkareilla pyyhältää.

Pellon vierellä olisi ollut kunnon tiet, mutta kun siellä oli kuljetettu navetasta lantakuormia, niin eteneminen oli hankalaa. Mûmak ehti juostessakin syödä melkoisia määriä lantaa ja olkea. Yritin minä kieltää, mutta eihän se kuunnellut vaan sieppaili ohijuostessaan mahdollisimman suuria määriä.

Tässä kannattaa yrittää huomata, että Mûmakin suu on osittain auki. Oli niistä lehmänjätteistä päästy eroon ja ajattelin, että jotain keppiä se nyt kantelee. Kun Mûmak vain näytti jäystävän saalistaan, päätin kaivaa sen pois. Huono päätös, hyvin, hyvin huono. Avasin toisella kädellä suun ja työnsin toisen sormia syvälle suuhun ja kaivoin sen "puunkappaleen" pois. Se olikin joku kakkapökäle. En jäänyt tarkemmin tutkimaan, mikä. Siihen loppui sitten kuvaus ja hanskat meni pesuun.