Ihan mukava ilma tänään on ollut. Minä vain en ole taaskaan oikein vireessä. Uuvuttaa.  Aamulla koirat olivat taas ihan täpinöissään ja tie peilikirkkaalla jäällä, joten minä komensin ja karjuin ja hikoilin. Välillä tuo lemmikkien kanssa eläminen on ruusuilla tanssimista. Hyvin piikkisillä ruusuilla.  Mutta selvittiin hengissä ja kaatuilematta lenkistä, joten plussanpuolelle meni sekin aamu. Töissä sitten oli sitä mitä töissä on. Pitkään meni kaikkineen, mutta kiltisti koirat odottivat. Iltalenkin otinkin sitten hyvin rauhallisesti. Ja polkujen pintakin oli sulanut vesisateen myötä mukavan pehmeäksi. Siitä sai hyvin kengillä otteen. Joskus ote tuli otettua ihan säärtä myöten.  Olisi pitänyt olla kamera mukana lenkillä. Pojilla oli niin hillittömän hauskaa märässä lumessa peuhata ja kaivella. Mutta eipä ne kuvat olisi kuitenkaan onnistuneet salamalla heijastimien kanssa. Ja onhan noita lumipeuhukuvia ennestäänkin.

 Illalla annoin pojille vähän pureskeltavaa, kun oli tietenkin huono omatunto kaikesta karjumisesta. Jawa sai siankorvan ja Mûmak häränpatukanpätkän. Jawa rouski omansa alta aikayksikön mutta Mûmak kuljeskeli omansa suussaan ja vahti Jawaa.

Kun Jawa yritti omia myös Mûmakin herkkua, rupesi Mûmak järsimään härkäpuikkoaan.

Aika onnetonta natustamista se oli. Ei tainnut paljon irrota vaikka pitkään yritti. Ja Jawa oli tarkkana poikana koko ajan.

Lopulta Mûmak antoi suosiolla periksi ja luovutti purukalun Jawalle.

Katsoi sitten vierestä, miten homma hoituu, kun on voimaa purukalustossa.

Kun Mûmak huomasi, että minä pidän heitä silmällä, laittoi käpälänsä Jawan käpälälle merkiksi, että ihan hänen luvallaan Jawa tätä nyt syö, että minun ei tarvitse sekaantua.

Mitäpäs minä sekaantumaan. Eipähän tarvitse sängystä kaivella puoliksi purtuja häränelimiä.

Ja Henulle tiedoksi, että hampaat on pesty. Molemmilta.