Aamu sujui yllättävän hyvin. Kaikki oli valmiina. Kahvitkin ehdin hyvin juoda ja lehden lukaista. Vajaan tunnin lenkki tehtiin koirapoikien kanssa, mutta tuntuivat siihen tyytyvän. Vähän kyllä välillä on sellainen fiilis, että Jawan mielestä täällä pitäisi saada enemmän ruokaa. Mutta kun Jawa on sellainen perushotkija koira ja Mûmak taas oikein märehtijä, niin Jawa ehtii oman astiansa tyhjentää, kun Mûmak vasta ensimmäistä suullistansa pureksii. Sitten Jawa kuvittelee saavansa paljon vähemmän. Mutta kumpikaan koira ei nykyisin yritä toisen kupille. Tietävät omat kuppinsa ja annoksensa. Muutenkin sujuu aika mallikkaasti. Lenkilläkin suurimman osan aikaa tietävät paikkansa, ovat kiskomatta ja uskovat minua.

Töistä en paljon sano. Mutta parempi maanantai nyt oli kuin keväällä. Että kyllä se loma aina asiansa ajaa. Töitä riittää nyt syksyllä kyllä enemmän kuin kotitarpeiksi, mutta itsepähän olen työni valinnut.

Töiden jälkeen menin kasvimaalle satoa korjaamaan. Siellä kyytiä odotellessa jouduin yhtä lintuakin paimentamaan. Lentämään ei kyennyt, mutta ulkoilutielle oli koko ajan tunkemassa pyöräilijöiden ja juoksijoiden tallattavaksi.

1283192975_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaunis mutta tyhmä.

Enni oli mukana, kun piipahdettiin naapurikaupunkiin viemässä muutama kurpitsa. Pakko oli päästä pihakeinuja ja muita juttuja kokeilemaan.

1283196450_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Reipas tyttö se on liikkumaan.

Kotona taas koirapojat lenkille ja syömään. Parvekkeella vietettiin aikaa, kun sisällä haisee kakka. Luulin jo jommankumman koiran sisälle tehneen, mutta ei. Sehän on tämä hieno luonnonmukainen kukkaravinne, jota joku aika sitten ostin ja reippaalla kädellä kaikille kukille annostelin. Altakasteluruukut, niin siellähän se haisee nyt ties miten pitkään. Siirryn hajuttomaan Substraaliin oli miten luonnotonta hyvänsä. En yhtään kaipaa luonnollisia hajuja kotiini.

Koirat parvekkeella ihastelivat auringonlaskua.

1283194869_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja jompikumpi oli hellästi kielellä lipaissut kameran linssiäkin, joten vähän sumuinen kohta jäi kuviin. Kuivasin linssin, kun asian huomasin ja otin uuden kuvan.

1283194306_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Onko Mûmak pieni?

1283193198_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jawa sitten vähän väisti, ettei Mûmak näyttäisi niin pieneltä. Ja Mûmak nousi ylös, mikä voi sekin auttaa.

Ja vielä lopuksi iltasininen eli pakollinen taivaskuva.

1283193103_img-d41d8cd98f00b204e9800998e