Olipa kaunis aamu herätä.

Aurinko nousi lähes pilvettömälle taivaalle ja levitti hempeitä värejä ympäriinsä. Mittari näytti nollaa ja maa oli kevyessä kuurassa. Siinähän Mûmakin oli pakko vähän piehtaroida. Vastustamaton jäinen heinä kyljen alla.

Mutta tietenkin Mûmakin piti poseerata taivasta vasten ennen kuin pääsi piehtaroimaan.

Ja sitten vasta kylkeä maahan.

Koiraparan elämä on ikuista poseeraamista eli päivällä taas, kun aurinko niin kauniina ja kirkkaana paistoi, otettiin parvekekuva.

Mutta, kun pilvet peittivät taivaan, Mûmak säästyi kuvaukselta.

Sen sijaan auringon alkaessa laskea, piti parvekeposeraus hoitaa.

Onneksi Aulikki kävi vähän lohduttamassa reppanaa.

Käytiin Aulikin ja muiden kulttuuriklubilaisten kanssa valokuvanäyttelyssä Sammallahden kuvia katsomassa. Tykkäsin kovasti.  Mûmak taas tykkäsi siitä, että Jawa tuli taas meille oltuaan viikonlopun kotonaan.

Siinä halailtiin

ja vaihdettiin ne perinteiset poskisuukot.

Mûmak oli vähän väsynyt ja vain laiskasti katseli, kun Jawa teki selvää puruluusta, jonka oli löytänyt jostain Mûmakin jemmasta.

Loppuillasta, kun Jawa vielä jaksoi kerjätä, Mûmak jo veteli sikeitä.

Ja pakko laittaa pari taivaskuvaa vielä.