Tuo "pomo" on nyt niin surkea, että pakko itse kirjoittaa. Väärinhän se on, koska olen määrännyt "pomon" tätä blogia pitämään. Mutta pakko nyt vain sääliä, kun se tuon mahansa ja päänsä kanssa voivottelee. Vaikka toisaalta näkyy se pystyvän moniin juttuihin kuitenkin. Mutta olkoon. Minä kerron tästä päivästä niinkuin se tapahtui.
Aamulla "pomo" heräsi ihan ajoissa. Käyttäytyi normaalisti eli meni vessaan ja vaa'alle, poimi lehden luukun alta ja meni aamukahville. Niin se tekee aina. Jokaikinen aamu. Minä käänsin kylkeä. Vähän hätäännyin, kun "pomo" alkoi omituisia vermeitä pukea päälleen. Piti oikein tulla jalkoihin pyörimään, ettei nyt vain unohtaisi minun aamulenkkiäni. Niin oli syventynyt sen uuden lelunsa asenteluun. Sykemittarin osti itselleen lahjaksi ja sen jälkeen koko ajan sitä näpläämässä. Mutta pääsin minä sitten lenkille. Lenkin suunnasta keskusteltiin useaan otteeseen.
Kovasti olen yrittänyt opettaa "pomolle" hihnakäyttäytymistä, mutta yhä vain se kiskoo ja kiskoo. Pitäisköhän sille laittaa joku kuonopanta? Mutta mihin sen laittaisi. Sellainen lättänaama, ettei edes kunnon kuonoa.
No, mutta sitten se yllättikin minut tänään. Tultiinkin kotiin kallioiden kautta. Siitä on aikaa, kun viimeksi niin tehtiin. Kyllä minä olin onnellinen.
Voi, kun se oppisi, että minun on saatava tuntea kallio varpaiden alla ja heinän tuoksu nenässä. Vähän siinä maistelinkin niitä heiniä ja tutkailin maanpintaa. Tällaisia reittejä, jos kuljettaisiin aina, ei tarvitsisi kinata. En minä niitä asvalttipintoja aina jaksa.
Kokeilkaapa joskus itse, miten mukavasti ruoho kutittaa paljasta mahaa ja miten kivasti kallio tukee varpaita. Se on oikeaa koiranelämää.
Aamulenkin jälkeen "pomo" meni taas juoksemaan. Sillä on joku keskiyönjuoksu tähtäimessä. Siihen kuulemma harjoittelee. Minä en sitä harjoittelua ymmärrä. Jos tuntuu juoksuttavan, niin juostaan. Jos ei juoksuta, kävellään tai mieluummin heittäydytään pitkäkseen ja piehtaroidaan. En ole ikinä harjoitellut. Enkä tiedä noista "pomon" harjoitteluistakaan. Kovin oli punainen ja hikinen, kun palasi. Mahaansa valitteli ja päänsärkypillereitä popsi. On se ihme tyyppi.
Kun "pomo" oli jotenkin toipunut, se söi, kävi pesulla ...mikä kyllä, näin meidän kesken, oli tarpeen ... ja lähti kaupoille. Sillä oli tilipäivä tänään ja hirveä kiire päästä heti rahoistaan eroon. Minä otin pienet unet. Oli taas tosi lämmintä ja jotenkin väsyttävää tuo ilma. Päiväunet teki hyvää. Olin sitten virkeä ottamaan "pomoa" vastaan, kun se palasi. Se on niin liikuttavan ilahtunut, kun minä hypin ja heilutan häntää sen saapuessa. Pakkohan se on tehdä sille reppanalle mieliksi.
Mentiin sitten päivän kakkoslenkille. Kaupunkiin oli saapunut sirkus.
Uneliaalta vaikutti paikka, mutta hyviä hajuja sieltä kantautui. Ja oli jotain hyvää jäänyt ruohikolle syötäväksikin. Ehdin napata ennenkuin "pomo" huomasi. Arvatkaa, kun se taas kiihtyi, kun huomasi minun pureskelevan jotain. Sain sen onneksi nielaistuksi ennen kuin "pomon" sormet ehtivät suuhuni. Aika ällöttävä tapa kaivaa toisen suusta ruoka ulos. Siirryin toisaalle.
Ei näkynyt lipunmyyjää toimissaan, joten piti jatkaa matkaa. Pakko oli kuitenkin ottaa jokunen pieni sirkustemppu ennen lähtöä.
Ajatelkaa, miten uljaalta näyttäisin valojen loisteessa keskellä areenaa. Maailmankuulu sirkuskoira Mûmak! Ja yleisö ulvoisi innosta. Tekisi mieli karata sirkukseen, mutta en voi. Jonkun on pakko tuosta "pomosta" pitää huolta. "Pomo" varmaan aavisti haluni liittyä sirkukseen, koska iltalenkillä mentiin vain kentän ohi. Pakko minun oli kuitenkin päästä kurkkaamaan, mitä siellä tapahtuu, kun oli niin kova meno päällä. Pystyttiköhän ne jotain vain pakkasivat. Töissä kuitenkin.
Kyllä minä siinä samalla tarkkailin muutakin ympäristöä. Ei huolta. Minä kyllä huomaan kaiken ja reagoin kaikkeen. "Pomo" välillä kulkee kuin unessa olisi, eikä näe mitään kuulemisesta puhumattakaan. Ihmisillähän on yleensäkin tosi huono havaintokyky, mutta "pomo" on kyllä huippu ihmistenkin joukossa. Kaikenlisäksi se on tosi hyväuskoinen. Minutkin jättää välillä kaupan eteen kiinni odottamaan, kun käy itse kaupassa. Ei ajattele, että kyllä tällaisen koiran joku muukin voisi haluta.
Mutta minähän en tietenkään lähde kenenkään mukaan vaan odotan kiltisti kunnes pomo tulee. Olen jo oppinut, ettei se kauaa ole siellä. Tänään tuuli heitti harmittavasti variksen sulan melkein ulottuvilleni. Pidin sitä silmällä ja nappasin heti, kun "pomo" tuli ja sain pitemmän hihnan.
Nyt on aika mennä nukkumaan. Huomenna on uusi päivä.
Kommentit