Eilen illalla Mûmak löysi lelulaatikon sisällön.

Samalla löytyi villi pentu. Tassujen töminä jatkui ja jatkui. Oli hyppyjä ja hyökkäyksiä. Varpaani olivat jatkuvassa vaarassa. Syömisetkin jäi, kun villiäminen oli niin paljon mukavampaa.

Uni kyllä sitten taas yöllä maistui kaiken sen iltariehumisen jälkeen. Mûmak imeä mussuttaa unissaan. Sen verran on emo edelleen muistissa. Ja pennulle turkki tuoksuu edelleenkin, mutta varpaiden tuoksu on se ihanin. Ihan samanlainen kuin Nortillakin oli. Minä niitä aina nuuskuttelin.

Kakat olisi helppo hoitaa vain ulos, jos viitsisin aina tarpeen tullen eli unien ja syömisten jälkeen sinne mennä. Useimmiten nyt kuitenkin viitsin, mutta en aina. Laiskottaa, kun tuolla ulkona on aika viileääkin vielä. Pissoille on löytynyt oma vakiopaikkansa, joka tosin ei ole se, mitä suunnittelin. Mutta olen oppivainen emäntä.

Tänään on sateinen päivä, joten vietämme lähinnä "rauhallista"  sisäpäivää ainakin toistaiseksi. Aamulla kyllä käytiin pienellä lenkillä ja sen jälkeen oli taas riehuntajakso. Mutta sitten Mümak alkoi itkeä ja valittaa. Yritin lohdutella ja pitää sylissä, mutta eihän se sylissä ole sievästi. Koko ajan rimpuilemassa, puremassa ja kiipeilemässä johonkin, mihin ei saa mennä. Eikä sillä mikään ikävä ollutkaan. Se halusi sänkyyn.  Ja eikös vain saanutkin minua nostamaan itseään sinne. Että kyllä minä opin, vaikka olen välillä vähän kovapäinen, enkä heti ymmärrä.

Ja Mûmak oli tyytyväinen.